Tiedote

Karhufestivaali 2020: Yleisö valitsi suosikikseen Raimo Hautaluoman Palaveri erämaassa -veistoksen

ke syysk. 02 11:58:00 2020

 

Karhufestivaalin vuoden 2020 veistokilpailussa yleisö valitsi suosikikseen kurikkalaisen Raimo Hautaluoman veistoksen Palaveri erämaassa. Veistoksessa karhu ja korpit ovat eloisassa vuoropuhelussa neuvottelemassa yhteisistä ruoka-apajista.

Toiselle sijalle tuli veistouransa alussa olevan mikkeliläisen Jani Grönlundin Määtkös siitä! Veistoksessa karhunpentujen ote liukkaalla koivunrungolla lipsuu, kun ne hätyyttävät oravaa.

Kolmos- ja nelospaikoille lähes yhtä suosittuina tulivat ylivieskalaisen Ari Vähäkankaan Marjanpoimijat ja pyhäsalmelaisen Timo Nevalaisen Hirvveetä kyyttii.

Äänestys kesti kaksi viikkoa

Yleisön mielipiteitä kerättiin korona-ajan poikkeusoloissa uudenlaisella tavalla, peräti kaksi viikkoa kestäneessä äänestyksessä. Tällä tavoin haluttiin välttää tungoksia aiheuttavat kokoontumiset. Lisäksi annettiin mielipiteen ilmaisun mahdollisuus Facebookin kautta, jolloin myös nettilähetyksiä ja sosiaalista mediaa seuranneet katsojat pääsivät sanomaan sanansa.

Facebookin kuva-albumin kautta veistoksille kertyi reaktioita yhteensä 6 460 kappaletta. Tykkäyksiä pystyi antamaan useammalle suosikkiveistokselle, kuitenkin vain yhden kerran per äänestäjä. Tykkäyksiä sateli eniten Raimo Hautaluoman veistokselle, peräti 780 reaktiota.

Paikan päällä Ilomantsissa kävi 521 äänestäjää jättämässä lappunsa postilaatikkoon. Lippuäänissä suosiota keräsi eniten Jani Grönlundin veistos, mutta lippujen ja some-äänten yhteenlaskettu tulos ei riittänyt tavoittamaan Hautaluomaa.

Veistokilpailun sääntöjen mukaan yleisön suosikkiveistoksen tekijä Raimo Hautaluoma palkitaan 400 euron rahapalkinnolla. Järjestäjät haluavat huomioida myös lippuäänten suosikin, ja niinpä Jani Grönlundille jaetaan paikallisyleisön tunnustuksena 200 euron palkinto. Sekä Hautaluoma että Grönlund saivat veistokilpailun yhteydessä myös tuomaristolta kunniamaininnat.

Karhuveistokset vetävät yleisöä pitkin syksyä Ilomantsiin

Seitsemäs Karhufestivaali toteutettiin 13.–15.8.2020 poikkeuksellisissa oloissa, vailla isoja yleisötilaisuuksia. Veistoksia on edelleen nähtävissä Katri Vala Kulttuurikeskuksen lähialueella, ja joka päivä ne vetävät yleisöä sankoin joukoin.

Edellisvuosien kilpailuissa syntyneitä karhuja löytyy pitkin kylänraittia. Vuosi vuodelta Ilomantsiin kehkeytyy matkailijoitakin kiehtova Tuhannen karhun maa -veistospuisto. Karhuveistoksia tulee syksyksi 2020 esille myös Savonlinnan maakuntamuseoon ITE karhu -näyttelyyn.

Äänestäneille arvottiin palkintoja

Karhufestivaalin yleisöäänestykseen osallistuneiden kesken arvotuissa palkinnoissa onni suosi tällä kertaa naisia.

Facebookissa suosikkinsa ilmaisseiden kesken arvottiin kaksi lieksalaisen Taisto Pehkosen veistämää pientä karhua. Voitot menivät Tuija Liunalalle Keiteleelle ja Emmi Virtaselle Nastolaan.

Paikan päällä äänestäneiden kesken suoritetussa arvonnassa oli voittoina kaksi 50 euron lahjakorttia Mottimajaan. Ne menivät Elina Kärnälle Ilomantsiin ja Taina Westerholmille Hankoon.

 

KUVAT:

1. Raimo Hautaluoma, Palaveri erämaassa. Kuva Juho Haavisto / Karhufestivaali 2020.
2. Jani Grönlund, Määtkös siitä! Kuva Eija Irene Hiltunen / Karhufestivaali 2020.
3. Ari Vähäkangas, Marjanpoimijat. Kuva Eija Irenen Hiltunen / Karhufestivaali 2020.
4. Timo Nevalainen, Hirvveetä kyyttii. Kuva Eija Irene Hiltunen / Karhufestivaali 2020.

 

LISÄTIEDOT:

Kulttuurituottaja Raija Kallioinen, Maaseudun Sivistysliitto
raija.kallioinen@msl.fi, puh. 040 5636 876

 

KARHUFESTIVAALI 2021:

Ilomantsi, 13.–15.8.2021
Teemana Karhu ja pentu