Tiedote

Kuudennen Karhufestivaalin ohjelma on valmistunut

ke kesäk. 26 14:46:00 2019

Kuudes Karhufestivaali järjestetään Ilomantsissa 15.–17.8.2019. Tapahtuman ohjelma on julkistettu ja löytyy festivaalin kotisivulta.

Puunveiston luovuutta ja taituruutta

Karhunveiston kaksipäiväinen kisa käydään torstaina ja perjantaina Ilomantsin kirkonkylän keskustassa seitsemällä eri veistopaikalla. Lauantaina tapahtuma huipentuu pikaveistokisaan Katri Vala -kulttuurikeskuksen Karhuareenalla. Veistäjiä on ilmoittautunut pitkään kisaan 36 ja pikakisaan 26 Suomesta, Virosta, Venäjältä ja Yhdysvalloista. Ilomantsissa on samaan aikaan toinenkin kiehtova tapahtuma, Villiruokafestarit 16.–17.8.

Karhufestivaalin vuoden 2019 teemana on GoBearGo / KouKarhuKou. Veistäjät haastetaan kuvaamaan liikettä, vauhtia ja toimintaa.

Kulttuuria, kädentaitoja, liikuntaa, terveyttä, puun uusia mahdollisuuksia

Tänä vuonna Karhufestivaalin ohjelmassa on runsaasti liikkeeseen, liikuntaan, luontoon ja terveyteen liittyviä tilaisuuksia. Paikallisilla toimijoilla on ollut keskeinen ja merkittävä rooli ohjelman kokoamisessa. Kaikkiaan mukana on noin 30 eri toimijatahoa.

Torstai tarjoaa ohjelmaa koko perheelle: teatteria, nukketeatteria, Taikametsän, Karhu ja mehiläiset -pelin, Ilolla!-tapahtuman kädentaitopajoineen sekä Teatteri-Traktorin Mikä-mikä -orkesterin ja Peter Pan -näytelmästä tuttujen hahmojen vierailun.

Tulevaisuuden ympäristö- ja ilmastoyrittäjyydestä keskustellaan Puusta on moneksi -tapahtumassa torilla.

Perjantain ohjelmassa on Liikuttava luonto -rastit lapsille ja nuorille, terveystietoutta torilla ja terveyden edistämisen professori Tiina Laatikaisen yleisöluento Terveyttä luonnosta ja liikunnasta. Parppeinvaaralla luennoidaan teemalla Suuren järven syvä hengitys ja keskustellaan ihmisen mielen suhteesta luontoon. Alustajana on ekoteologi Pauliina Kainulainen. Perjantai huipentuu ravintola Parppeinpirtissä järjestettäviin Karhunpeijaisiin ja Karhutuliin.

Blueberry Hill Festival on mukana Karhufestivaalin ohjelmassa ensimmäistä kertaa järjestäen kaksi korkeatasoista konserttia. Torstaina Kino Mantsin lavalle nousevat Mats ja Jukka Eskola Soul Trio, perjantaina Juliana Vehviläinen Trio sekä Olli Soikkeli Trio feat. Marian Petrescu.

Festivaaleilla on myös useita näyttelyitä, mm. Karhunkierros kirjastossa ja Silmu-Keramiikka Silja Mustaparran Karhun askelissa -keramiikkaveistosten näyttely Piirolan Pihassa. Lähes kaikkiin festivaalin tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Karhufestivaalin koko ohjelma: https://msl.fi/karhufestivaali/ohjelma/.

 

Karhufestivaali on itäisin kulttuurifestivaali ja yksi Suomen erikoisimmista kesätapahtumista. Festivaali juhlistaa luovuutta, uudistuvaa kansanperinnettä ja Suomen kansalliseläintä, karhua. Festivaali osuu karhunmetsästyskauden alkamisen läheisyyteen ja järjestetään Ilomantsissa, jossa on Suomen runsain karhukanta.

 

LISÄTIEDOT

Maarit Hämäläinen-Koljonen | tuottaja, festivaalin johtaja
040 579 5957, maarit.hamalainen-koljonen@msl.fi

Raija Kallioinen | tuomariston sihteeri, veistokilpailun viestintä
040 563 6876, raija.kallioinen@msl.fi

Timo Reko | kenttämestari, järjestelyt ja kuljetukset
050 322 6798, timo.reko@msl.fi