Tiedote

Paikan tuntu. Kohtaamisia unohdetuissa tiloissa -kirjan julkistamistilaisuus 26.10.2016

ma lokak. 17 08:45:00 2016

Tervetuloa Paikan tuntu. Kohtaamisia unohdetuissa tiloissa -kirjan julkistamistilaisuuteen keskiviikkona 26.10.2016 klo 11–13 elokuvateatteri Orioniin (os. Eerikinkatu 15, Helsinki).

OHJELMA

Klo 11–12 lehdistötilaisuus

Kirjan toimittaja Antti Möller haastattelee Paikan tuntu -hankkeen taiteilijoita ja toteuttajia. Aiheena uutuuskirja ja siinä esitellyt taideprojektit.

Klo 12–13 keskustelutilaisuus

Muistoja ja kokemuksia Paikan tuntu -hankkeen varrelta, välähdyksiä hankkeessa tehdyistä filmeistä.



Paikan tuntu – kohtaamisia unohdetuissa tiloissa -kirja

Toisen hylkäämä on toisen aarre. Paikan tuntu – kohtaamisia unohdetuissa tiloissa näyttää, kuinka hylätyistä paikoista ja joutomaasta tehdään taas näkyviä ja kulttuurisesti kiinnostavia kohteita. Myös väliaikaisilla tempauksilla voi käynnistää pysyviä muutoksia.

Kirjaan on koostettu kertomuksia kolmen vuoden ajalta ympäri Suomen toteutetuista väliaikaisista ja osallistavista ympäristötaideteoksista. Elämykselliset ja moniulotteiset teokset esittäytyvät kirjan sivuilla, ja taiteilijat kertovat tarinoita työstään, metodeistaan ja kohtaamisista matkan varrella.

Kirja näyttää, miten ympäristöön voi vaikuttaa taiteen keinoin ja miten taiteilijan rooli voi muuttua ajan hengessä.

Kirjan on toimittanut Antti Möller. Kirjoittajia ovat Anna Cadia, Hanna Johansson, Helka Ketonen, Anni Klein, Johanna Lauhiala, Kristiina Ljokkoi, Hanna-Kaisa Melaranta, Antti Möller, Päivi Raivio ja Susanna Salokannel. Ulkoasun on suunnitellut graafikko Enni Koistinen.

Kirjassa esitellyt ympäristötaideteokset ja kulttuuriteot kuuluvan Maaseudun Sivistysliiton toteuttamaan Paikan tuntu – paikan identiteetti -tapahtumien sarjaan. Kolme vuotta kestäneestä ja seitsemän laajaa teemaa sisältäneestä hankkeesta löytyy lisää tietoa sivulta http://paikantuntu.fi/. Kirjan ja taidetapahtumien tuotantoa ovat tukeneet Koneen Säätiö ja Keskitien Tukisäätiö.

 

Lehdistökappaleet

Lehdistökappaleita jaetaan julkistamistilaisuudessa.
Lehdistökappaleiden tilaukset: Maaseudun Sivistysliitto, puh. (09) 751 2020, maaseudunsivistysliitto@msl.fi.
Lehdistökuvia tulossa ePressiin.

Kirjan myynti

Kirjaa on myynnissä julkistamistilaisuudessa sekä Helsingin Kirjamessuilla 27.–30.10. Maahengen osastolla 6e79 edulliseen 30 euron hintaan.

Ovh on 35 €. Myynti kirjakaupoista sekä Maahenki-kustantamosta: maahenki@msl.fi, puh. (09) 751 2020, www.maahenki.fi.