Tiedote

Pekka Perttula jatkaa Maaseudun Sivistysliiton johdossa. Alkio-mitalit Jukka Salmiselle ja Markku Lappalaiselle.

pe jouluk. 01 17:45:00 2017

Maaseudun Sivistysliitto on syyskokouksessaan valinnut valtiotieteiden tohtori Pekka Perttulan jatkamaan tehtävässä. Vuosi 2018 on Perttulalle kolmas kausi sivistysjärjestön johdossa.

MSL on jokasyksyiseen tapaansa luovuttanut uusia Santeri Alkio -mitaleita. Vuoden 2017 mitalisteina on kaksi ansioitunutta neuvosta, järjestöneuvos Jukka Salminen ja maakuntaneuvos Markku Lappalainen.

 

Jukka Salmiselle Iso Santeri Alkio -mitali
valtakunnallisesti vaikuttavasta sivistystyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta

Järjestöneuvos Jukka Salminen teki pitkän ja vaikuttavan työuran Eläkeliiton toiminnanjohtajana. Hän vaikutti vahvasti siihen, että Eläkeliitto kehittyi merkittäväksi kouluttajaksi niin sisällöiltään kuin volyymeiltaan. Salminen on persoonana kulttuuriorientoitunut ja vei vahvasti kulttuurisisältöjä johtamansa liiton valtakunnalliseen toimintaan. Hän loi kiinteän yhteistyön suhteen Maaseudun Sivistysliiton kanssa niin Eläkeliiton koulutus- kuin kulttuuritoiminnassa. Hän oli myös myötävaikuttamassa siihen, että Eläkeliitto tuli osuudellaan mukaan Maahenki-kustantamon omistajien joukkoon.

Markku Lappalaiselle pieni Santeri Alkio -mitali
maakunnallisesti vaikuttavasta sivistystyöstä ja yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta

Maakuntaneuvos Markku Lappalaiselle mitalin luovutuspäivä 30.11.2017 oli viimeinen virallinen päivä Ilomantsin kunnanjohtajana ennen eläkkeelle siirtymistä. Kuntansa kehittäjänä Lappalainen on ollut rohkea ja asioita laajasti ajatteleva. Kunta on ollut Lappalaisen johdolla Maaseudun Sivistysliiton yhteistyökumppani jo neljänä vuonna järjestetyssä omaleimaisessa ja suureksi kasvaneessa Karhufestivaali-tapahtumassa. Yhteistyö on ollut sujuvaa, tavoitteet kunnianhimoisia ja tulokset komeita.

***

Santeri Alkio -mitali on Maaseudun Sivistysliiton ansiomerkki. Santeri Alkion elämäntyötä kunnioittaakseen Maaseudun Sivistysliitto teetti hänelle omistetun mitalin vuonna 1972 liiton täyttäessä 20 vuotta. Mitalin suunnitteli kuvanveistäjä Liisa Neuvo. Mitalin aiheena on Santeri Alkion profiilikuva. Mitali on pronssiin lyöty ja yksisivuinen ja sitä on kahta kokoa.