Tiedote

Pudasjärven Kivapuhe-viikolla SAAT OLLA SELLAINEN KUIN OLET

ke helmik. 14 11:25:00 2018

Kivapuhe-viikko on Pudasjärven ikioma tapahtumaviikko ma 26.2-la 3.3.2018 kaikelle kansalle, koko perheelle ja erityisesti nuorille. Tuolloin järjestettävissä erilaisissa tapahtumissa tehdään näkyväksi ja käsitellään vihapuhetta sekä yhdenvertaisuutta. Teemoihin pureudutaan keskustelujen ja yhdessä tekemisen keinoin. Kivapuhe on puhetta asioista asioiden oikeilla nimillä, mutta se on myös kohtaamisia mukavan yhdessä tekemisen äärellä.

Viikon aikana pääsee harjoittamaan kädentaitoja lumen- ja jäänveistopajoissa, opettelemaan street-tanssia, nauttimaan taidokkaiden nuorten musiikkiteatteriesityksestä, laskemaan pulkkamäkeä, keskustelemaan ja kysymään eläviltä kirjoilta ja Kiehumispiste-elokuvan herättämistä ajatuksista, sekä paljon muuta! Tärkeintä on tulla mukaan juuri sellaisena kuin

olet.

Kivapuhe-viikon idea juontaa juurensa kansainväliseen rasisminvastaiseen viikkoon, jota vietetään viikolla 12. Kivapuheen myötä halutaan nostaa välitunti- ja kahvipöytäkeskusteluihin rasismia vielä laajempi ilmiö, vihapuhe, jonka kohteeksi voi joutua kuka tahansa. Vihapuhe kohdistuu yleensä johonkin ihmisen ominaisuuteen ja näin ollen se musertaa ihmisten kokemuksen hyväksytyksi tulemisesta. Lievimmilläänkin vihapuhe ruokkii pahaa oloa ja vääristyneitä käsityksiä toisten ihmisten paremmuudesta.

Jokaisen ihmisen perustarve on tulla kuulluksi ja kohdatuksi omana itsenään. Kivapuhe-viikolle voit tulla sellaisena kuin olet.

Lisätietoja

SIIRI SARIAS, Kivapuhe-hankkeen projektipäällikkö, siiri.sarias@pudasjarvi.fi, 040-545 9360

LIISA RONKAINEN, Pudasjärven monikulttuurisen työn koordinaattori, liisa.ronkainen@pudasjarvi.fi, 040-586 0771

ULLA-MAIJA PAUKKERI, Lumen- ja jäänveisto, Hyvänmielen paikat- hanke, ulla-maija.paukkeri@pudasjarvi.fi, 0400-449814

 

Lisätietoa ja viikon ohjelma: https://www.pudasjarvi.fi/tiedotteet/81-kehittamistoiminta/1851-kivapuhe-viikolla-monenlaista-hyvaeae-ja-hyoedyllistae

Kuva: Kivapuhe-työpaja kuva kuvaaja Martta Oinas-Panuma