Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Rahoitusinfo yleishyödyllisille yhteisöille!💡 Kaivataanko alueellenne ulkokuntosalia? Tarvitseeko...

13.11.2024

, yhteisön kehittämistoimiin, tapahtumien järjestämiseen. Infossa esitellään myös nuorille ja senioreille suunnatut tukimahdollisuudet. 🌱 Lisäksi Maaseudun Sivistysliiton Iida Rainio kertoo Kestävät kylät -ympäristöhankeesta. ✉️ Ilmoittaudu sinulle sopivaan infoon 18.11. klo
Lue uutinen

Tilaa nyt koulutukset keväälle 2025! Pohjois Karjalan Seta kouluttaa mm. oppilaitoksia...

12.11.2024

tapahtuman periaatteisiin mm. ravintola Kerubin henkilökunnan, Fiktio ry:n, Ilosaarirockin väen, Popkadun järjestäjät, Maaseudun sivistysliiton henkilökuntaa ja Karelia ammattikorkeakoulun opiskelijakunta POKAn. Lukioiden, yläkoulujen ja ammattioppilaitosten henkilökuntaa
Lue uutinen

Parin viikon päästä 25.11. klo 18 19.30 kahviteltaisiin Etelä Savon etäkyläkahvien merkeissä☕. Tule...

12.11.2024

ryn sekä Suomen luonnonsuojeluliiton Etelä-Savon piirin toiminnasta ja ajankohtaisista asioista💚. Kahveilla esitellään myös Maaseudun Sivistysliiton ja Suomen ympäristökeskuksen yhteinen LUMOAVA – luonnon monimuotoisuus maaseudun voimavarana -hanke. Hankkeeseen etsitään nyt
Lue uutinen

Yhteisöviljelyä edistetään pitkin Suomenmaata. 🤩 Tänään Kaupunkiluontokeskuksen Yhteisöviljelystä...

12.11.2024

Yhteisöviljelyä edistetään pitkin Suomenmaata. 🤩 Tänään Kaupunkiluontokeskuksen Yhteisöviljelystä on kertomassa Taina Maaseudun Sivistysliitto Ryytimaa -webinaarissa. Vielä ehtii ilmoittautua mukaan kuulolle!
Lue uutinen

Värien maailmassa kaikki on mahdollista! Näyttely Galleria Pihatossa, Valtakatu 80, Lappeenranta...

12.11.2024

ke 4.12. klo 11 18 to 5.12. klo 11 18 pe 6.12. pyhäaukiolo klo 11 15 la 7.12. klo 11 15 su 8.12. klo 11 15 ti 9.12. klo 11 18 ke 11.12. klo 11 18 #lprkulttuurinunelmavuosi24 #lprkulttuurinunelmavuosi #lprkulttuurinunelmavuosi2024 #näyttely #itetaide #abstractitaide
Lue uutinen