Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Ilomantsin kylänraitille on tuotu kymmeniä veistettyjä karhuja. Karhut johdattavat kulkijat...

28.06.2021

Ilomantsin kylänraitille on tuotu kymmeniä veistettyjä karhuja. Karhut johdattavat kulkijat Karhufestivaalien veistokisojen keskuksiin, minkä lisäksi niillä elävöitetään Ilomantsin keskustaa. 📷Riitta Ryynänen / MSL
Lue uutinen

Karhut valtasivat Ilomantsin raitin – kymmenet mesikämmenet näyttävät reitin Karhufestivaalille...

28.06.2021

Karhufestivaalin veistokisojen keskuksiin: Karhumetsään, Kansallistalolle ja Karhuareenalle. Karhufestivaalin johtaja Timo Reko kertoo, että karhuja on sijoitettu reitille kymmeniä ja noin 30 metrin välein, eli kulku festivaalille on nyt hyvin havaittavissa. ”Karhut näyttävät
Lue uutinen

Perinteisten karttaoppaiden suosio on kasvanut hurjasti korona aikana: "Ihmiset etsivät uusia...

28.06.2021

Janne Kostamo on itsekin innokas automatkailija. Ohessa hänen omat suosikkikohteensa Suomessa tällä hetkellä. Parikkalan patsaspuisto – ITE taiteilija Veijo Rönkkösen perustaman patsaspuiston 550 moni ilmeistä betonipatsasta ja niitä ympäröivä puisto sijaitsevat sopivasti
Lue uutinen

❗️🎋 Tule mukaan yhteisiin talkoisiin! Polvijärven taajamassa torjutaan tänä kesänä jättipalsamia...

28.06.2021

❗️🎋 Tule mukaan yhteisiin talkoisiin! Polvijärven taajamassa torjutaan tänä kesänä jättipalsamia Maaseudun Sivistysliiton Yhdessä vieraskasvitorjuntaan -hankkeessa. Kesän aikana järjestetään talkoita ja talkooinfoja vieraskasvitorjuntaan. Hanke jakaa tietoa jättipalsamin
Lue uutinen

Itsessään kolisevissa lusikoissa kiteytyy Haihatuksen Avantgardevekkulan periaate: "mikä helvetti...

28.06.2021

savuavana Haihatuksen ITE taidepellolla. Kaasun kuuraketti näyttää siltä, että se on jysähtänyt keskelle peltoa pari hetkeä aiemmin. – Kaasu oppi 4 vuotiaana hitsaamaan. Joutsassa kädentaidot ovat selvästi hyvissä kantimissa, Vuoteenoma kehuu. Gallerian ja ITE taidepellon
Lue uutinen