Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

★ Kritiikki näkyy -kuvataidearvio: Jori Tapio Kalliola taide on yhteiskunta-kriittistä ite-ilmaisua

11.06.2021

Maaseudun Sivistysliitto on valinnut vuoden ITE taiteilijaksi raumalaissyntyisen, Hangossa asuvan Jori Tapio Kalliolan. Taiteilijan Sepän talolla Raumalla kesäkuun ajan esillä oleva Tuonelan kurkistus – taivaalle pyrkimisiä näyttely esittää kolmekymmentäpäisen joukon
Lue uutinen

Pomarkku on yksi ITE taiteen aarreaitoista! 🤩 ” @maaseudunsivistysliitto toteuttama Leader...

11.06.2021

ITE taiteen aarreaitoista! 🤩 ” @maaseudunsivistysliitto toteuttama Leader rahoitteinen Satakunnan ITE taiteen kartoitushanke on saatu päätökseen. Tuloksena löytyi paljon todella monimuotoista ja korkeatasoista ITE taidetta. ITE taiteilijoiden ilmiantoja tuli yli sata
Lue uutinen

Panulla kesätyöt jatkuvat elokuun aikana Maaseudun Sivistysliiton tukemana. #trashheroes #rideon!

10.06.2021

Panulla kesätyöt jatkuvat elokuun aikana Maaseudun Sivistysliiton tukemana. #trashheroes #rideon!
Lue uutinen

Joensuun torilla pärähtää 21. kesäkuuta, kun moottorisahaveistäjä Juha Käkelä tulee pitämään...

10.06.2021

Ohjeet ja lisätietoja oheisesta artikkelista. #karhufestivaali #maaseudunsivistysliitto #itetaide #puunveisto #moottorisahaveisto #bearfestival #woodcarving #chainsaw #joensuu #visitkarelia #pohjoiskarjala #pohjoiskarjala300 https://msl.fi/karhufestivaali/news/villia
Lue uutinen

Mikäs näistä tukeista olis sun? Onnellisten jokilaakson väki kutsuu harjoittelemaan moottorisahalla...

10.06.2021

kiinnostuneet kurssille! Ilmoittautumiset https://msl.fi/ymparisto/ tai instagram @mslymparisto #moottorisahalletöitä #moottorisahaveistäjä #kauhavanalakylä #kleemolavarpulavarvaskyläyhdistys #kyläseuratempaus #maaseudunsivistysliitto #aisapari #kylillehanke #yhteinenympäristö #
Lue uutinen