Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Vekara Varkauden käsiohjelmat ja julisteet ovat saapuneet painosta ja nyt ne on myös jaettu ympäri...

27.05.2021

ja julisteet ovat saapuneet painosta ja nyt ne on myös jaettu ympäri Varkautta kouluihin, päiväkoteihin ja käyntikohteisiin! Käy hakemassa oma käsiohjelmasi esimerkiksi kirjastolta! 😍 . . . #vekaravarkaus #lastenfestivaali #lastenkulttuuri #visitvarkaus #varkaus #visitsaimaa
Lue uutinen

Nurmeksessa Hyvärilän hyönteishotellityöpajassa rakennettiin monenmoista upeaa asumusta pörriäisten...

27.05.2021

autamme sekä hyönteisiä että pölytyksestä riippuvaisia viljelykasveja. Kiitos kaikille ahkerille rakentajille! @hyvarilainternational @hyvarilanuorisokeskus #maaseudunsivistysliitto #maaseutu #ympäristö #ympäristöperinne #mslympäristö #nurmes #hyvärilä #hyönteishotelli
Lue uutinen

ITE taiteilijoiden etsintä Hämeessä jalkautuu entistä syvemmälle Päijät Hämeen kylille ja...

27.05.2021

ITE taiteilijoiden etsintä Hämeessä jalkautuu entistä syvemmälle Päijät Hämeen kylille ja kulmakunnille. Solja Järvenpää aloitti kesän työt kartoittajana. Jännittävää, millaista luovuuden voimaa sieltä suunnilta lähikuukausina tuodaan näillekin palstoille. ITE Hämeessä on
Lue uutinen

Jokaisessa meissä on ripaus taiteilijan vikaa ja mahdollisuus kansantaiteeseen ja itse tehtyyn...

27.05.2021

vikaa ja mahdollisuus kansantaiteeseen ja itse tehtyyn elämään. Maaseudun sivistysliiton sivuilta löytyy upeita ITE kohteita. #ite #itsetehtyelämä #itetaide #strömma #lynnekorttibyluonnostellaan #luontoohjaajaopiskelija #ahlman #kotimaanmatkailu #retkipäivä
Lue uutinen

Matkalla kotimaassa – parhaat vinkit läntiseen Suomeen

27.05.2021

muita luontokappaleita. Materiaaleina ovat metalli, kumi ja muovi. Alueella voi käyskennellä vapaasti. Edvin Hevonkosken polku ITE taiteilija Edvin Hevonkosken vaasalaiseen metsään, lenkkipolun varrelle, pystyttämä noin 150 taideteoksen patsaspuisto on ainutlaatuinen
Lue uutinen