Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Osallisuudesta ja kokemustiedon hyödyntämisestä kuntien uudistamisessa #MSL aamukahveilla...

23.03.2021

Osallisuudesta ja kokemustiedon hyödyntämisestä kuntien uudistamisessa #MSL aamukahveilla. @LiisaJurmu: "Vaikuttava osallisuus edistää parhaillaan demokratian toteutumista, hallinnon legitimiteettiä ja responsiivisuutta" @MaaseudunS #msl #osallisuuskahvit
Lue uutinen

Osallisuudesta ja kokemustiedon hyödyntämisestä kuntien uudistamisessa #MSL aamukahveilla...

23.03.2021

Osallisuudesta ja kokemustiedon hyödyntämisestä kuntien uudistamisessa #MSL aamukahveilla. @LiisaJurmu: "Vaikuttava osallisuus edistää parhaillaan demokratian toteutumista, hallinnon legitimiteettiä ja responsiivisuutta" @MaaseudunS #msl #osallisuuskahvit
Lue uutinen

Virtuaalinen livekurkkaus Oulun taidemuseon Rento meininki näyttelyyn – amanuenssit esittelevät...

23.03.2021

on kaiken kaikkiaan 126 teosta. Virtuaalikierroksella esiteltävien teosten joukosta on valittu töitä tunneituilta naivisteilta ja ITE-taiteen genreen meneviltä tekijöiltä. Mukana on myös ripaus paikallisuutta. Virtuaaliesittely sopii hyvin myös kouluikäisille lapsille, vaikka on
Lue uutinen

@juuhaa @mslindblom Pikkutyttönä sain sentään kunnon maitoa, niin! Mummolla oli lehmiä ja sieltä...

22.03.2021

@juuhaa @mslindblom Pikkutyttönä sain sentään kunnon maitoa, niin! Mummolla oli lehmiä ja sieltä käsin lypsettiin. Se mitä ei itse juotu vietiin maitotonkassa maitokärryillä maitolaiturille. Ja kesällä oli jäät sahanpurukasassa, että säilyi kylmänä. Niin älkää mulle tulko
Lue uutinen

Uusi biotaidetta tarkasteleva laboratorio taiteiden tiedekuntaan

22.03.2021

Hän hyödynsi tätä performatiivista valokuvausmenetelmää aineiston keräämiseen viettäessään Citytorppari-residenssijakson tutkijakollegansa Taina Kontion kanssa Vänön saarella vuonna 2020 Maaseudun sivistysliiton ja John Nurmisen säätiön rahoituksella. Yliopistotutkija Melanie
Lue uutinen