Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Vinkki! Palvelumuotoilu kehittämisen välineenä & ideoita palveluiden elämyksellistämiseen. Äänessä...

19.11.2020

Vinkki! Palvelumuotoilu kehittämisen välineenä & ideoita palveluiden elämyksellistämiseen. Äänessä MSL:n koulutussuunnittelija Leena Markiet, agroekologi & #palvelumuotoilu. Uuden ajan maaseutuyrittäjyys 2.0 webinaari tallenne 17.11. 👉https://t.co/sONqq5Dwqx lähteestä @YouTube
Lue uutinen

ITE-taide esittäytyy Kankaanpään galleriassa

19.11.2020

ITE taiteilijoiden ja Kankaanpään seudun erityistä tukea tarvitsevien taiteilijoiden teoksia. Mukana on muutama entuudestaan tuttu ITE taiteilija sekä Satakunnassa toteutetun ITE taiteen kartoituksen tuoreimpia taiteilijalöytöjä. Näyttelyn ovat koonneet kartoituksen toteuttaneet
Lue uutinen

ITE löytöjä Hämeestä valokuvanäyttely on esillä pääkirjaston aulan näyttelytilassa 16. 30.11...

18.11.2020

ITE taiteen moninaisia ilmenemismuotoja. ITE –lyhenne tulee sanoista itse tehty elämä. Se on nykykansantaidetta, tekijöidensä näköistä arjen luovuutta. ITE taiteilijat ovat itseoppineita ja taide on heille elämäntapa. Näyttelyn toteuttaja on Maaseudun Sivistysliitto, joka
Lue uutinen

Lumenveiston SM-kisat Ilomantsiin - Pogostan Sanomat

18.11.2020

teemana on ilo ja siitä juontuu myös Ilomantsin tapahtuman nimi Ilolumi. Tapahtumapaikkana on Megrin Matkailu. Kilpailun järjestävät Maaseudun Sivistysliiton Vaara Karjalan kulttuuriyhdistys ja Suomen Latu. Lumenveiston SM kilpailua koordinoiva Suomen Latu otti yhteyttä
Lue uutinen

ILO!LUMI luo lumenveiston SM kisat Ilomantsiin helmikuussa: Lumenveiston SM kilpailu pidetään...

18.11.2020

ILO!LUMI luo lumenveiston SM-kisat Ilomantsiin helmikuussa: Lumenveiston SM-kilpailu pidetään Ilomantsissa 19.–21. helmikuuta 2021. Tapahtuman nimi on ILO!LUMI ja kilpailun teemana on ILO. Kilpailun järjestävät Maaseudun Sivistysliiton Vaara-Karjalan ... https://t.co/3NTQd2suKY
Lue uutinen