Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Tässä erinomainen pohjustus ITE taiteeseen ja Kohtalona luovuus näyttelyyn. Video on kuvattu...

04.11.2020

ITE taiteeseen ja Kohtalona luovuus näyttelyyn. Video on kuvattu Taidetestaajien "etkoiksi", mutta sopii kaikille ITE taiteesta kiinnostuneille. 🍂 Etkovideolla esiintyy Minna Haveri, Hämeenlinnan lastenkulttuuripäällikkö ja yksi Kohtalona luovuus näyttelyn kuraattoreista
Lue uutinen

Syksyn kuulumisia Maaseudun Sivistysliitosta marraskuun Uutiskirjeessämme. https://t.co/Pet52nDsbW

04.11.2020

Syksyn kuulumisia Maaseudun Sivistysliitosta marraskuun Uutiskirjeessämme. https://t.co/Pet52nDsbW
Lue uutinen

Parkanon ensi kesän ITE näyttelyn suurin teos syntyy FennoSteelin pakoputkista ja...

03.11.2020

ITE näyttelyn suurin teos syntyy FennoSteelin pakoputkista ja äänenvaimentimista. ITE taiteilija Tuomo Rantanen suunnittelee työstävänsä niistä joutsenen, jonka siipien kärkiväli on 12 metriä, ja samaan kokonaisuuteen vielä tuhatjalkaisen. Teos jää pysyvästi Parkanoon. Rantanen
Lue uutinen

Kohtalona luovuus näyttelystä jälleen Hämeen Sanomissa (tilaajille). 🤩 Jutussa on mukana video...

03.11.2020

Kohtalona luovuus -näyttelystä jälleen Hämeen Sanomissa (tilaajille). 🤩 Jutussa on mukana video, jossa haastatellaan iki-ihanaa Liisa Heikkilä-Paloa, ITE-taiteen kartoitukset 20-vuotta sitten aloittanutta "ITE-taiteen äitiä". #kohtalonaluovuus #ite2020 #MaaseudunSivistysliitto
Lue uutinen

Mervi Pakkaselta ilmestyi uusi kirja – Poika nimeltä Veka kertoo 50 luvun Savitaipaleella asuvasta...

03.11.2020

uusin romaani Kiskojen kaiku sukupolvien takaa syntyi lyijykynällä – Savitaipaleella Mervi Pakkanen ei malta kirjoittaa (6.4.2019) ITE-taide piristää Pakkasten mökkimaisemaa Savitaipaleen Virmajärvellä – ” Tekeminen ohjaa” (23.5.2019) Muokattu kello 13.55: otsikossa luki Poika
Lue uutinen