Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Ainutlaatuisuutta tarvitaan finaalin voittoon Tavoitteena on lisätä asukkaiden hyvinvointia, ei...

09.10.2020

, maahanmuuttajien ja muiden erityisryhmien oikeuksia kulttuuripalvelujen saatavuudessa. Kulttuuri on perinteisen taiteen lisäksi ITE taidetta (Itsetehtyä taidetta), senioreiden graffittityöpajoja, lasten ja nuorten skeittiharrastuksen edistämistä, friikkifestivaalien
Lue uutinen

ITE päivä museo livenä kautta maan lauantaina 17.10. Tule mukaan Savonlinnan Maakuntamuseon...

09.10.2020

ITE-päivä museo-livenä kautta maan lauantaina 17.10. Tule mukaan Savonlinnan Maakuntamuseon, Maaseudun Sivistysliiton ja Karhufestivaalin järjestämään ITE-juhlavuoden nettitapahtumaan! Streamauksesta vastaa Yhdessä Itä-Savossa -hanke / Savonlinnan Seudun Kolomonen ry. #ite2020 #
Lue uutinen

Runsasta laukausmelua Hätilän harjoitusalueella viikonloppuna - Reska.fi

09.10.2020

sunnuntaina 11.10. kello 7 – 24. Kuvituskuva Panssariprikaatin taisteluharjoituksesta. Kuva: Uutispalvelu Juha Reinikainen. Kaupunki: ITE taiteen juhlakiertue päättyy Häme... Tapahtumat: Kanta Hämeen pandemiaryhmä suosittaa p... Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Tähdellä
Lue uutinen

USU: Arvostelun pelko pitää nuoret pois politiikasta

08.10.2020

) ja kyselyihin vastaaminen (43 prosenttia). Kyselyyn vastasi elo–syyskuussa yhteensä 1 028 15–29 vuotiasta mannersuomalaista. Ajatuspaja Alkio toimii osana Maaseudun Sivistysliittoa, joka on keskustan lähiyhteisö. Sinulla on oikeus muodostaa mielipiteesi luotettavan tiedon
Lue uutinen

Art Festivo –musiikki ja kulttuuritapahtumaa vietetään parasta aikaa Parkanossa ja Kihniössä...

08.10.2020

osoitteessa: www.artfestivo.fi #artfestivo #visayrjölä #mieskuoroeuga @artfestivo @mieskuoroeuga Festivaalivieraan kannattaa myös tutustua kaupungin kaduilta löytyvään ITE taiteeseen ja muihin nähtävyyksiin. Kuvissa Paula Huhtasen teos "Tässä ja nyt" Lisätietoja:
Lue uutinen