Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Pirkanmaan oma mestariveistäjä Juha Rikhard Käkelä loihti Karhufestivaalin veistokilpailussa huik...

18.08.2020

Karhufestivaalin veistokilpailussa huikean taidonnäytteen. Pölkyn päässä seisoo samasta puusta veistettyinä seitsemän karhuveljestä ja paaden kylkeä komistaa upea härkäreliefi. Yleisö saa äänestää suosikkejaan Karhufestivaalin veistoksista tykkäyksin tai muin reaktioin. Tästä
Lue uutinen

25.8 – 8.9.2020 pidetään Roso-tuotannon ensimmäiset maailmanlaajuiset räppisessiot Discordissa ja...

18.08.2020

täällä: https://www.rosotuotanto.fi/toiminta/#liity #kukunori #rosotuotanto #rosolehti #rosoposse #rosomusa #roso rapsessions #rapmusic #suomirap #nolabelsnowalls #nolabelsnowallsfestival #taiteestahyvinvointia #soveltavataide #diginuorisotyö #outsiderart #outsideratfinland
Lue uutinen

Huomenna ilmestyy Roso-lehden numero 2! Lehteä pyörittää Roso-tuotanto, mutta sisällön tekevät om...

18.08.2020

! Olet tervetullut mukaan Roson jengiin! #kukunori #rosotuotanto #rosolehti #rosotaiteilija #rosomusa #rosotaide #outsiderart #outsideratfinland #itetaide #taiteestahyvinvointia #soveltavataide #diginuorisotyö #nuorisotyö #kulttuuripaja #kulttuuriakaikille #rosoisuussallittu
Lue uutinen

Esa Leppänen kolmas Karhufestivaaleilla – tuomaristo luonnehti moottorisahalla veistettyä karhua...

18.08.2020

ITE taiteilija Esa Leppänen sijoittui kolmanneksi Maaseudun Sivistysliiton seitsemänsillä Karhufestivaaleilla Ilomantsissa. Karhufestivaaleilla veistettiin moottorisahoilla karhuja, mutta tänä vuonna uudella tyylillä. Veistäjille annettiin täysin vapaat kädet puuveistosten
Lue uutinen

Karhufestivaalin voittoisan veistoksen tekijä Timo Teittinen oli yksi tämän ITE Saimaalla -hankke...

18.08.2020

Karhufestivaalin voittoisan veistoksen tekijä Timo Teittinen oli yksi tämän ITE Saimaalla hankkeemme ihania "löytöjä". Taiteilijoiden hyviä esittelyjä pääset edelleenkin lukemaan kotisivullamme. Sieltä löytyy tämäkin Kimmo Heikkilän ja Minna Tuuvan kirjoitus Timo Teittisestä:
Lue uutinen