Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Viikon päästä pärähtää – 25 kilpailijaa tavoittelee karhunveiston mestaruutta Ilomantsin...

05.08.2020

Karhufestivaali pärähtää käyntiin Ilomantsissa viikon kuluttua torstaina 13.8. Tapahtuma kokoaa yhteen 25 puunveistäjää eri puolilta Suomea kamppailemaan karhunveiston mestaruudesta. Mukana on kokeneita konkareita, mutta myös ensikertalaisia, joukossa nuoria vasta alkajiakin
Lue uutinen

Heikki Pasasella laaja näyttely Galleria Aarnissa

05.08.2020

! niminen näyttely koostuu betonipigmenttimaalauksista, installaatioista, kollaaseista ja veistoksista. – Yhdistelen näitä taiteen muotoja, ja ne ovat lähellä ITE taidetta. Teosteni sanoma on huoli luonnosta ja meistä itsestämme, Pasanen kertoo. Näyttely jatkuu 30. elokuuta
Lue uutinen

Tatu Heinämäki @Tatsoni on mukana Itämeri-teemaisessa taideprojektissamme👍👍 #citytorppari #itämer...

05.08.2020

Tatu Heinämäki @Tatsoni on mukana Itämeri-teemaisessa taideprojektissamme👍👍 #citytorppari #itämeripäivä https://t.co/wt3P0xlBy3
Lue uutinen

RT @HelkaK: Tatu Heinämäki @Tatsoni on mukana Itämeri-teemaisessa taideprojektissamme👍👍 #citytorppar

05.08.2020

RT @HelkaK: Tatu Heinämäki @Tatsoni on mukana Itämeri-teemaisessa taideprojektissamme👍👍 #citytorppari #itämeripäivä @MaaseudunS
Lue uutinen

Viikon digivinkit ovat täällä taas! Kaipaatko vinkkejä luontoretkeilyyn tai piristystä arkeen vai...

05.08.2020

retkikohteista. Sivustolla esitellään myös ITE taidekohteita, kuten kuvassa näkyvä teos Jätkän Onnelasta Valkean Kääpälässä. https://retkipaikka.fi/jatkan onnela valkealan kaapala/ #maaseudunsivistysliitto #viikondigivinkit #opintokeskukset #vapaasivistystyö #retkipaikka
Lue uutinen