Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

"Jos joku minulle tästä maksaisi, en varmasti tekisi" – Karjalan kaiho sai Erkki Känkäsen...

25.07.2020

jatkaa tilaa. Torineuvokselle karjalaisuudesta oli hyötyä. – Asiakkaat tulivat kuuntelemaan murrettani, ja kun oli jonoa, kauppa kävi. ITE taiteen juhlavuonna Känkänen on mukana ITE Hämeessä hankkeessa, jossa kartoitetaan haastatteluin ja kuvauksin alueen omaperäisiä
Lue uutinen

Näyttelyarvostelu | Taidevekkulassa on hauskaa ja vähän outoa – Taiteilija Risto Puurusen ansiosta...

24.07.2020

Pauliina Turakka Purhonen osoittaa taitonsa taidemaalarina perheensä arkea kuvaavilla maalauksilla. Haihatus perustettiin aikoinaan ITE taiteilijoiden näyttelypaikaksi, ja myös Avantgardevekkulan sympaattinen kotikutoisuus on kaukana taidegallerioiden puleeratusta tyylistä
Lue uutinen

Harvinainen mahdollisuus! Avointen ovien päivä Erkki Känkäsen Muistojen puistoon lauantaina 25.7....

24.07.2020

ITE taiteilijan Paula Huhtasen kesänäyttelyn pihapiirissä Ilomantsissa on piknik päivät. ITE kesäkaupunki Parkano kutsuu viettämään selfie päivää puistoihinsa levittäytyvässä näyttelyssä. Vinkkilistalle myös vain kesäisin avoinna oleva Taidekoti Ylen Rauman Kodisjoella
Lue uutinen

Päivä 4 #citytorpparit Taina puuntajuilee, joku haku joku höhlä. Merellä tuulee 10/13 ms lännest...

23.07.2020

Päivä 4 #citytorpparit Taina puuntajuilee, joku haku joku höhlä. Merellä tuulee 10/13 ms lännestä. Huussilla asuu valtava Louise Bourgeois hämähäkki, joka ilmestyy vain öisin, kuvaan sen… https://t.co/nVe5EXeemV
Lue uutinen

Kohtalona luovuus – ITE ja kumppanit Oulun taidemuseossa 20.9.2020 saakka ITE juhlii 20-vuotisj...

23.07.2020

ITE taiteen luovuuden alkulähteille ja osoitetaan reittejä, joita seuraamalla yksittäiset teokset ja tarinat asettuvat osaksi suurempaa kertomusta. Matkalle mukaan on kutsuttu vieraita nykytaiteen kentältä Islannista, Skotlannista ja Suomesta. Näyttelykiertue on tuotettu
Lue uutinen