Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Enni Idin Taitelijakoti Padasjoella on yksi tunnetuimmista ja rakastetuimmista ITE-taidekohteista...

12.07.2020

ja rakastetuimmista ITE-taidekohteista. Koronarajoitukset lievenivät, ja taiteilijakotia pidetään sittenkin avoinna kesäsunnuntaisin 28.6.-2.8.2020 klo 12-15. Pyhäpäivien kesäretken huippukohde ITE-taiteen juhlavuonna löytyy meiltä Hämeestä! #itetaide #iteympäristö #ite2020 #
Lue uutinen

Makupala sunnuntairetkien kohteeksi! Enni Idin taiteilijakoti Padasjoella on avoinna 2.8.2020 saa...

12.07.2020

taiteilijakoti Padasjoella on avoinna 2.8.2020 saakka sunnuntaisin klo 12 15. ITE taiteen juhlavuotta on hienoa viettää täälläkin. #itetaide #iteympäristö #ite2020 #itematkailu #iteretkipäivä #taideympäristö #matkallasuomessa #visitfinland #visitpadasjoki #padasjoki #enniid
Lue uutinen

Myös tämä ITE-taiteilija Santtu Pajunpään "Ansku" löytyy Lohtajan pappilan pihapiiristä. @yleuutiset

12.07.2020

Myös tämä ITE-taiteilija Santtu Pajunpään "Ansku" löytyy Lohtajan pappilan pihapiiristä. @yleuutiset @MTVUutiset @Kepari_toimitus @hblwebb @MaasTul @KansanUutiset @demokraatti_fi @okmfi https://t.co/4FmiqFgzn8
Lue uutinen

Muurari, uunisuutari ja taiteilija Risto Salmen kodin pihapiiri Savonlinnan Pihlajaniemellä oli eile

12.07.2020

Muurari, uunisuutari ja taiteilija Risto Salmen kodin pihapiiri Savonlinnan Pihlajaniemellä oli eilen ja tänään auki yleisölle. ITE-taide teki jälleen suuren vaikutuksen. Upeaa ja uniikkia! #savonlinna #saimaailmiö #itetaide https://t.co/uU0hVXHFvW
Lue uutinen

Suosittu Retkipaikka.fi-sivusto julkaisi Veli Granön laatiman esittelyn Ensio Tuppuraisen Onnelas...

12.07.2020

on mainio ITE retkipäivän kohde! Aitoihin ITE taideympäristöihin tutustuminen on mitä parhain tapa viettää ITE taiteen juhlavuotta 2020 ruohonjuurella, taiteen syntysijoilla, taiteilijoita kunnioittaen. #itetaide #iteympäristö #ite2020 #itematkailu #taideympäristö
Lue uutinen