Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Paula Huhtanen luottaa iloismiin

25.06.2020

Vuoden 2020 ITE-taiteilija Paula Huhtanen työskentelee Ilomantsissa kylätaiteilijana heinä–elokuun ajan. Kittiläläislähtöisen Huhtasen värikkääseen iloismin taiteeseen voi samaan aikaan tutustua Katri Vala Kulttuurikeskuksen näyttelyssä.
Lue uutinen

Tunnetko jo Etelä-Karjalan Monacon? 11 täydellistä matkavinkkiä kesä-Suomen roadtripille

25.06.2020

Ennen Imatraa kannattaa poiketa myös Parikkalan Patsaspuistossa. Kuva: IS Imatran vieressä sijaitsee myös toinen huikea matkakohde, ITE taiteilija Veijo Rönkkösen perustama veistospuisto Parikkalassa. Käyskentely joogahahmojen vieressä on elämys. Alle kolmen tunnin päässä
Lue uutinen

Tämän kesän ITE-taideteoksiin @ParkanoKaupunki voi tutustua myös Citynomadi-mobiilioppaan avulla....

24.06.2020

Tämän kesän ITE-taideteoksiin @ParkanoKaupunki voi tutustua myös Citynomadi-mobiilioppaan avulla. ITE Hirveetä! -näyttely esittelee 37 teosta/ teosryhmää. Kuvassa Kyösti Iitin Iso hali. #itekesäkaupunki #itetaide #kuntakierrokset #pirkanmaa https://t.co/s7XxFujgiR
Lue uutinen

@taidemuseo on myös Pirkanmaan kuvataiteen vastuumuseo. Tänään tienpäällä @ParkanoKaupunki, jossa...

24.06.2020

@taidemuseo on myös Pirkanmaan kuvataiteen vastuumuseo. Tänään tienpäällä @ParkanoKaupunki, jossa on esillä jälleen koko kesän upeaa ITE-taidetta. #itetaide #ITEHirveetä #alueellinenvastuumuseotyö #ontheroad #kuntakierrokset #museotyö #pirkanmaa https://t.co/wc4YaW0xEo
Lue uutinen

Taidekoti Ylen on Instagram: “#avajaisetlähestyy #mainos #taidekotiylen #kodisjoki #veligranö...

24.06.2020

#avajaisetlähestyy #mainos #taidekotiylen #kodisjoki #veligranö #itetaide #elinavuorimies
Lue uutinen