Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Puhtia peliin -podcastissa Maaseudun Sivistysliiton @TimoReko keskustelemassa maaseutukaupungeis...

23.06.2020

Puhtia peliin -podcastissa Maaseudun Sivistysliiton @TimoReko keskustelemassa maaseutukaupungeista, maaseutujen kehittämisestä ja innovaattoreista, jotka ”saisivat asioihin liikettä paikkakunnilla”. #puhtihanke #pohjoiskarjala #MaaseudunSivistysliitto https://t.co/dYVL4yCWjE
Lue uutinen

Karhufestivaalin veistokilpailun tuomariston johtajaksi taiteilija Veli Granö - ePressi

23.06.2020

Karhufestivaalin veistokilpailun tuomariston puheenjohtajaksi on valittu taiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä Veli Granö . Ilomantsissa 13.–15.8.2020 toteutuva seitsemäs Karhufestivaali on ITE taiteen juhlavuoden suurin yksittäinen tapahtuma. Festivaalin ytimenä on
Lue uutinen

Jännittävä ITE-taidekohde Kirkkonummella: tällainen on Elis Sinistön Villa Mehu - Retkipaikka

23.06.2020

ITE taide on suomalaista nykykansantaidetta. Se on tekijänsä arkiseen elinympäristöön, kulttuuriseen taustaan ja kokemusmaailmaan sitoutuvaa kuvallista ilmaisua – tapa elää esteettisiä arvoja korostavaa hyvää elämää. Itseoppineiden taiteentekijöiden omaperäiset ITE
Lue uutinen

Satakunnan ITE-taiteen kartoituksessa toimiva taiteilija Veli Granö on kutsuttu johtamaan ITE-juh...

23.06.2020

ITE taiteen kartoituksessa toimiva taiteilija Veli Granö on kutsuttu johtamaan ITE juhlavuoden karhunveistokilpailun tuomaristoa. Veistokilpailu on keskeisin osa Ilomantsissa 13. 15.8.2020 järjestettävää seitsemättä Karhufestivaalia. Tavoitteena on saada Satakunnasta
Lue uutinen

Karhufestivaalin veistokilpailun tuomaristo on julkistettu. Puheenjohtajana toimii ITE-taiteen ed...

23.06.2020

Karhufestivaalin veistokilpailun tuomaristo on julkistettu. Puheenjohtajana toimii ITE taiteen edistäjänä laajasti tunnettu taiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä Veli Granö. Muut tuomariston jäsenet ovat puunveistäjä Timo Kareinen Ilomantsista, Ilomantsin kunnan nimeämä
Lue uutinen