Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Vuoden ITE-taiteilijasta Paula Huhtasesta on mainio haastattelu Roso-lehdessä. Ja antaapa artikke...

17.06.2020

ITE taiteilijasta Paula Huhtasesta on mainio haastattelu Roso lehdessä. Ja antaapa artikkeli myös hyvän tietopaketin ITE taiteesta. Lupaavan tasokasta toimitustyötä näyttäisi olevan tässä upouudessa verkkolehdessä. Sen julkaisijana on Kukunori ry kansalaisjärjestö, joka toimii
Lue uutinen

👩🏼🎨Vuoden 2020 ITE-taiteilija Paula Huhtanen työskentelee Ilomantsissa kylätaiteilijana heinä-el...

16.06.2020

ITE taiteilija Paula Huhtanen työskentelee Ilomantsissa kylätaiteilijana heinä elokuun ajan. . 🐻Taidekärrien kanssa kylällä kiertelevä taiteilija kutsuu tuunaamaan karhuveistosta. . 🎨🍭Hänen työpajassaan voi loihtia persoonallisen tunnistusmerkin moottorisahaan tai muuhun
Lue uutinen

Koronakevään jälkeen osallistuisin innosta hihkuen karhun tuunaukseen ja moottorisahan tägäilyyn ht

16.06.2020

Koronakevään jälkeen osallistuisin innosta hihkuen karhun tuunaukseen ja moottorisahan tägäilyyn https://t.co/GIHNlRYIRN #iloismi #ilomantsi #ITEtaide Olisiko pääkaupunkiseudulla tarjolla vastaavaa @HelsinkiKymp
Lue uutinen

Vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtanen työskentelee kylätaiteilijana Ilomantsissa heinä- ja elokuun...

16.06.2020

Vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtanen työskentelee kylätaiteilijana Ilomantsissa heinä- ja elokuun. Hänet voi kohdata kylillä monissa käänteissä, ja kylätaiteilijan voi jopa tilata keikalle! Mahtava idea!
Lue uutinen

Ilomantsi saa kesäksi kylätaiteilijan - Vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtasen iloismi kohtaa ihmiset:

16.06.2020

Ilomantsi saa kesäksi kylätaiteilijan - Vuoden ITE-taiteilija Paula Huhtasen iloismi kohtaa ihmiset: ITE-taiteilija Ilomantsin kesään Vuoden 2020 ITE-taiteilija Paula Huhtanen työskentelee Ilomantsissa kylätaiteilijana heinä-elokuun ajan. Samaan aika... https://t.co/CzfQjUFoyR
Lue uutinen