Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Taiteilijat ahoi - vielä ehtii! Itämeri-teemainen työskentelyrahoitus tarjolla. Lue lisää kotisiv...

12.06.2020

Taiteilijat ahoi vielä ehtii! Itämeri teemainen työskentelyrahoitus tarjolla. Lue lisää kotisivuiltamme ja lähetä ehdotuksesi 14.6. mennessä #citytorppari #residenssitaide #itämeripäivä #kalanmaha #maaseudunsivistysliitto https://msl.fi/2020/06/02/taiteilijat ahoi itameri
Lue uutinen

Pääsimme perehtymään kiviaidan tekoon keväällä Joensuun Noljakan niityn laidalla. Korjaukseen pää...

12.06.2020

videoin ja kuvin hankkeen sivuilta: msl.fi/yhteinenymparisto. Tutustu! #yhteinenympäristö #elinvoimaaympäristöstä #kiviaita #kivityö #perinnemaisema #perinnetyö #niitty #yrittäjyys #noljakka #joensuu #pohjoiskarjala #maaseudunsivistyliitto #mknmaisema #proagriaitäsuomi
Lue uutinen

Taidekoti Ylen on Instagram: “Väinö Ylen (1908 2000) oli yksi Suomen ITE taiteen suurista nimistä...

12.06.2020

ITE taiteen suurista nimistä. Hänen satoja pääasiassa betonista tehtyjä patsaita sisältävä näyttelynsä sijaitsee Rauman Kodisjoella hänen kotitalonsa yhteydessä. Teokset kuvaavat arkista elämänmenoa maaseudulla ja aikansa ajankohtaisia tapahtumia sopii hyvin myös
Lue uutinen

Kulttuuriyhdistys Kuvio on Instagram: “Tule tekemään askartelutaidetta kavereiden kanssa 29.6...

12.06.2020

Leirille voi ilmoittautua vielä juhannuksen jälkeen maanantaina 22.6. Tee itse taidejuttuja! #itetaide #lastenkulttuuri #lastenleirit #kesähuvit #kesäleirikotiin #kesäloma #harrastukset #askarteluakotiin #askarteluonihanaa #Kuviontaideleirit #KulttuuriyhdistysKuvio
Lue uutinen

Päivittäisellä Parasta juuri nyt -palstalla Kulttuuritoimituksen väki kirjoittaa ajattomista ja a...

12.06.2020

väki kirjoittaa ajattomista ja ajankohtaisista asioista, jotka heitä juuri nyt kiehtovat. Kirsi Haapamatti on varma, että maakuntien yleisurheilukentät ITE taide ovat liki parasta mitä Suomen maaseudulla on tarjota. Haapamatti on myös lukenut Pauliina Suden Pulssia (Tammi) ja
Lue uutinen