Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Kevättä odotellessa... MSL valmistelee kirjoituskilpailua, jonka aiheena on kyläily. Julkistamme tar

01.03.2018

Maaseudun Sivistysliitto Kevättä odotellessa... MSL valmistelee kirjoituskilpailua, jonka aiheena on kyläily. Julkistamme tarkemmat ohjeet huhti toukokuussa, mutta sitä ennen voit jo kutsua vieraita tai mennä itse kyläreissulle! Kumppaneinamme kilpailussa ovat Maahenki, Suomen
Lue uutinen

Kutsu kajahtaa puunveistäjille! Ilmoittautuminen Karhufestivaalin elokuiseen veistokisaan avattiin j

01.03.2018

Maaseudun Sivistysliitto Kutsu kajahtaa puunveistäjille! Ilmoittautuminen Karhufestivaalin elokuiseen veistokisaan avattiin juuri. Teemana on tällä kertaa Villi luonto. Myös fanit tulkaa mukaan ja varustautukaa villiin menoon! Maaseudun Sivistysliitto shared Karhufestivaali
Lue uutinen

Valloittava, vahva ja villin luonnon Ilomantsi kutsuu Karhufestivaaleille!

01.03.2018

Karhufestivaali - Bear Festival Valloittava, vahva ja villin luonnon Ilomantsi kutsuu Karhufestivaaleille!
Lue uutinen

Karhunveistäjiä kutsutaan Ilomantsiin - ePressi

01.03.2018

karhufestivaali.fi . Kaksipäiväiseen torstaina ja perjantaina käytävään pitkään kisaan odotetaan saatavaksi 20 kovan tason osallistujaa. Tiedusteluja on järjestäjille tullut jo kotimaisten puunveistäjien lisäksi Venäjältä ja Argentiinasta. Viimeisenä kisapäivänä lauantaina
Lue uutinen

Ilomantsin karhunveistokilpailuihin odotetaan osallistujia myös ulkomailta

01.03.2018

5. mennessä festivaalin kotisivuilla osoitteessa http://www.karhufestivaali.fi . Kaksipäiväiseen kilpailuun odotetaan 20 kovan tason osallistujaa. Tiedusteluja on järjestäjille tullut jo kotimaisten puunveistäjien lisäksi Venäjältä ja Argentiinasta, Maaseudun Sivistysliitosta
Lue uutinen