Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Kiireinen kaupunkilainen talviunille Ilomantsiin? Itärajalla yrittäjät kehittävät palveluja...

29.06.2024

. Useampaan myyntipisteeseen Ilomantsissa on myös tarkoitus saada sahataitureilta pieniä, rosoisia karhuveistoksia kotihyllyyn ostettaviksi. Karhufestivaali järjestetään tänä vuonna 8. 10. elokuuta. Mukaan on kutsuttu parisenkymmentä moottorisahojaan pärryyttelevää taiteilijaa
Lue uutinen

Aapo taipuu Veijon roolissa moneen. Ensi viikolla siirrytäänkin sitten harjoittelemaan...

28.06.2024

se Rönkkösen Veijo oikee ol miehiää. #veijo #veijomonologinäytelmä #parikkalanpatsaspuisto #koitsanlahti #itetaide #itetaiteilija #teatteri #monologi #näytelmä #teatterintekijät #kulttuurirahastontuella #kulttuurirahasto #eteläkarjala #karjalaisenkulttuurinedistämissäätiö #
Lue uutinen

Lieksan historiallista kaivoskylää Mätäsvaaraa kehittää nyt monikulttuurinen porukka: “Myös...

28.06.2024

ihmisiä kuulemaan runoja ja istuttamaan puita. ViherVire tapahtumassa järjestäjiä on suuri liuta: Metka taide ja kulttuuriyhdistys, Maaseudun sivistysliitto, Joensuun seudun Mieli ry, Lieksan luonnonystävät ja Lieksan Somaliperheyhdistys, joka on kutsunut meidät paikalle
Lue uutinen

Käykäähän kesän aikana Huolinielu taidemetsässä ilahtumassa 😊 Landbontie 2, Helsinki @iloagentit...

28.06.2024

Käykäähän kesän aikana Huolinielu taidemetsässä ilahtumassa 😊 Landbontie 2, Helsinki @iloagentit #ILOA #iloagentit #itetaide #itetaidekohde #kierrätystaide #naapurustotyö #landbo
Lue uutinen

Tutkimista, tarkkailua, pesienrakentamista, eläimiä, kasveja, retkiä ja elämyksiä ainakin kaikkea...

28.06.2024

kelissä, upeassa leiripaikassa Liminganlahti luontokeskuksella viikko hurahti joutuin. Mukana menossa ja tietoa jakamassa oli myös Maaseudun sivistysliiton Severi ja huiput kesätyöntekijät. Lasten mielestä parasta oli, kun oppi sytyttämään nuotion tuluksilla, ötököiden
Lue uutinen