Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Juhannus, keskikesän ihana juhla on todistanut monen hääpäivää. Enni on kuvannut taulussaan, ehkä...

18.06.2024

kärryistä kahden seppelpäisen lapsen päät. Taulu oli lainattu talven juhlanäyttelyä varten. Kiitos lainaajalle. Taiteilijakoti on avoinna toisena juhannuspäivänä. Tervetuloa! Enni Idin Taiteilijakoti Padasjoen kunta Maaseudun Sivistysliitto Päijät-Hämeen Kylät #itetaide
Lue uutinen

Juhannus, keskikesän ihana juhla on ollut monen hääpäivä. Enni on kuvannut, ehkä vähän varakkaamman...

18.06.2024

juhla on ollut monen hääpäivä. Enni on kuvannut, ehkä vähän varakkaamman hääparin matkaa, kurkisteleehan kärryssä kahden kukkaseppelpäisen lapsen päät. Taiteilijakoti on avoinna toisena juhannuspäivänä klo 12 15. Tervetuloa! @enniid1904 @phkylat #itetaide #padasjoki
Lue uutinen

Projektikoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto ry, Saarijärven toimisto, Paavontie 26, 43100...

18.06.2024

Projektikoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto ry, Saarijärven toimisto, Paavontie 26, 43100 Saarijärvi, Saarijärvi, Maaseudun Sivistysliitto ry, Saarijärvi
Lue uutinen

Tästä se alkaa taas hiljalleen rakentua Huolinielumetsä 💚 #ILOA #iloagentit #naapurustotyö...

18.06.2024

Tästä se alkaa taas hiljalleen rakentua - Huolinielumetsä 💚 #ILOA #iloagentit #naapurustotyö #luovatoiminta #kierrätystaide #itetaide #huolinielumetsä
Lue uutinen

No sehän on aivan kohta! Nimittäin @middleofnowhere.fi ITE taidepuisto avautuu la 29.6.2024 klo 10...

18.06.2024

ITE taidepuisto avautuu la 29.6.2024 klo 10 21 Kaukasissa (Koskenmaantie 187, 05510 Hyvinkää). Taidepuistossa sukelletaan ITE taiteen lumoavaan maailmaan. Jokainen askel polulla avaa oven omaperäiseen, kekseliääseen ja hauskaan ITE taiteeseen. Näyttely on kokonaisuus, jossa
Lue uutinen