Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Tervetuloa la 28.10. Klo 14 Sanoista tekoihin näyttelyn avajaisiin Galleria Ahkuun. Esittelemme...

27.10.2023

niin kunnostustöitä kuin romukollaaseja, joita keskisuomalaidilla kylillä on tehty. Mukana on Romurinsessan, Marjut Kauppinen. Hän on Vuoden 2022 ITE taiteilija ja hänen näyttelynsä "Romurinsessan kammari" avautuu samalla. Teoksia voi ihastella aina näyttelyn loppuun, su 12.11
Lue uutinen

Ahkussa avautui eilen torstaina @maaseudunsivistysliitto ja Keski Suomen kylät ry:n hankkeen...

27.10.2023

ITE taiteilija, @romurinsessa Marjut Kauppinen, jonka näyttely "Romurinsessan kammari" aukeaa samalla. Lämpimästi tervetuloa! Teoskuvassa Tanja Rämä AIKAMATKA romukollaasi 2023 "Sanoista tekoihin – korjaa, huolla, kierrätä" 26.10.–12.11. ja "Romurinsessan kammari"
Lue uutinen

Hei kierrättäjät! Naapurissamme Galleria Ahkussa avataan huomenna la 28.10. Maaseudun...

27.10.2023

Hei kierrättäjät! Naapurissamme Galleria Ahkussa avataan huomenna la 28.10. Maaseudun Sivistysliiton Sanoista tekoihin kierrätysnäyttely klo 14. Avajaisissa on paikalla on Vuoden 2022 ITE taiteilija @Romurinsessa, Marjut Kauppinen. Näyttely on esillä 12.11. asti. Käykääs
Lue uutinen

Ahkussa avautui eilen torstaina Maaseudun Sivistysliiton ja Keski Suomen kylät ry:n hankkeen...

27.10.2023

Maaseudun Sivistysliiton ja Keski Suomen kylät ry:n hankkeen lopputapahtumana kierrätysaiheinen näyttely "Sanoista tekoihin – korjaa, huolla, kierrätä". Näyttelyn kaikille avoimia avajaisia ja Tuunaajan Romuralli päivää vietetään huomenna la 28.10.2023 klo 14.00. Paikalla on
Lue uutinen

Irtiotto. Syksy 2022. #itetaide #outsiderart #kierrätystaide #art

27.10.2023

Irtiotto. Syksy 2022. #itetaide #outsiderart #kierrätystaide #art
Lue uutinen