Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Viime päiviin on mahtunut monipuolista ohjelmaa pääasiassa kotimaisen ruuan sekä maa ja...

20.09.2023

suosi kierrosta ja oli ilo vierailla erillaisilla tiloilla. Tiistaina MTK:n ja SLC:n johtokunnat yhdessä Maaseudun sivistysliiton edustajien kanssa lounastivat kokkaa kotimaista teeman parissa. Maatalouspolitiikassa puhuttaa parhaillaan mm. tukimaksatukset ja niiden
Lue uutinen

HOX LOIMAA! Maaseudun Sivistysliitto on nimennyt Vuoden ITE taiteilijan vuodesta 2020 lähtien...

20.09.2023

Maaseudun Sivistysliitto on nimennyt Vuoden ITE taiteilijan vuodesta 2020 lähtien. Parin viikon päästä Loimaan Sarka museon aulagalleriassa avautuva LÖYTÄJÄT näyttely esittelee Jori Tapio Kalliolan, Romurinsessan, Alpo Koivumäen ja minun teoksiani MSL:n kokoelmasta. Pieni
Lue uutinen

Maaseudun Sivistysliitto järjestää Joensuun kylissä luonnon monimuotoisuus aiheisia tapahtumia...

20.09.2023

Maaseudun Sivistysliitto järjestää Joensuun kylissä luonnon monimuotoisuus -aiheisia tapahtumia syyskuun lopulla. Tule mukaan! 🍂🍄
Lue uutinen

8.lk Tai Tai Kotitalouden ja 9.lk valinnaiset Kotitalouden ryhmät kokkaavat tällä viikolla...

20.09.2023

kotimaisista raaka aineista ruokaa. Tämä meillä jo perinteeksi muodostunut kokkailuviikko on MTK:n, SLC:n ja Maaseudun Sivistysliiton rahoittama hanke, jossa oppilaille tarjotaan tietoa ja reseptejä kotimaisista raaka aineista. #ylikiiminginkoulu #ylikiiminginyksikkö #mtkry #slc
Lue uutinen

Uusi kylätaide.fi sivusto on julkaistu! Sivuilta löydät mielenkiintoisia vierailukohteita ympäri...

20.09.2023

ja yhdessä tekeminen. Yksin kylätaidetta ei tarvitse tehdä. Mukana ohjaamassa tai toteuttamassa voi olla ammattitaiteilija tai ITE-taiteilija kylätaiteilijan roolissa. Kylätaidetta voi olla myös työpajoissa tai kursseilla tehdyt teokset. Tarinaa kylätaiteen valmistumisesta ja
Lue uutinen