Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

Värikäs taideguru Erkki Pirtola hämmentää kuoltuaankin – Elämäkertahanke johti katkeraan kiistaan

07.09.2023

ITE taiteilijat olivat kouluttamattomia ja tekivät taidetta sisäisestä palosta. Erkki Pirtola (1950–2016) oli kansantaiteen ja marginaalitaiteen värikäs äänitorvi. ITE projektissa alusta asti toiminut Veli Granö kutsui hänet mukaan. ”Tunsin Erkin ja tiesin myös hänen huonot
Lue uutinen

Karhufestivaalin moninkertaiset kävijät, Juha Käkelä ja Leo Löppönen veistivät komean penkin, jota...

06.09.2023

Karhufestivaalin moninkertaiset kävijät, Juha Käkelä ja Leo Löppönen veistivät komean penkin, jota Huutokaupat.com nyt myy. Tuotot käytetään Itämeren suojeluun. Tarjouskilvan voittaja saa ainutlaatuisen moottorisahaveistoksen lisäksi tehdyksi hyvän ympäristöteon❤️❤️❤️
Lue uutinen

Huutokaupassa nyt ainutlaatuinen veistos, tuotto Itämeren hyväksi! 🦭Itämeripäivän...

06.09.2023

Säätiölle. Teoksen muotoilivat moottorisahataiteilijat Juha Käkelä ja Leo Löppönen. Itämeripäivän moottorisahaveistotapahtuman toteuttivat yhteistyössä Maaseudun Sivistysliitto ja taidepuisto Middle of Nowhere. Tapahtumaa tukivat Huutokaupat.com ja veistopaikalle sähkön
Lue uutinen

ITE-taiteilijan viimeinen teos paljastettiin Alpon Savannilla

06.09.2023

Alpon Savannilla paljastettiin keväällä edesmenneen Alpo Koivumäen suunnittelema Ukraina-aiheinen veistos.
Lue uutinen

Joensuun valtakunnallinen kirjallisuustapahtuma – Valo kirjallisuudessa ja toisissa taiteissa...

06.09.2023

ovat paikallisista kirjallisuuden asiantuntijoista muodostunut työryhmä, Itä Suomen yliopiston humanistinen osasto ja Maaseudun Sivistysliiton Joensuun kulttuuriyhdistys ry. Pääsymaksuttoman tapahtuman päärahoittajat ovat Taiteen edistämiskeskus, Suomen kulttuurirahaston
Lue uutinen