Tiedotteet Politiikka

Taustavaikuttaja ja eturivin taistelija – Seinäjoen satraapin Kari Hokkasen muistelusten 2. osa kertoo, mitä tapahtui Keskustan kulissien takana

09.08.2022

”Seinäjoella Hokkanen on aivan eri mies kuin Helsingissä. Puoluehallituksessa hän pohtii, analysoi, sovittelee, lehdessä hän pelkistää, kärjistää, piikittelee.”  Professori, filosofian tohtori Kari Hokkanen (s. 1943) tunnistaa itsensä kuvauksesta. Muistelmiensa toisessa osassa Hokkanen tarinoi uransa vaiheista: keskustan sisäpiiriläinen ja laaja-alainen taustavaikuttaja oli Ilkan päätoimittajana s...
Lue tiedote

Toimialat: Historia, Kotimaa, Politiikka, Talous, Kustannustoiminta

Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022: Aluevaltuustot ja kansalaisjärjestöt luovat turvaa ja hyvinvointia epävarmoina aikoina

05.05.2022

Maaseudun Sivistysliiton Iloisen päätöksenteon teemavuosi 2022 kannustaa rakentavaan, ymmärtävään, vastuulliseen ja ihmisyyttä arvostavaan päätöksentekoon. Vuoden tavoitteena on vahvistaa yhteistyötä ja tekemisen iloa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Tähän tarvitsemme entistä enemmän neuvottelutaitoa ja kykyä tulla toista vastaan kaksinapaisuuden ja kärjistämisen sijaan. Kun julkistimme tammik...
Lue tiedote

Toimialat: Maaseutu, Kotimaa, Turvallisuus, Politiikka, Kulttuuri ja taide, Koulutus

Maaseudun Sivistysliitto julistaa vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi: Kuntiin lahjoituksena taiteilijan tekemät puheenjohtajan nuijat

02.02.2022

Maaseudun Sivistysliitto on julistanut vuoden 2022 iloisen päätöksenteon teemavuodeksi. Teemavuodella halutaan muuttaa päätöksentekokulttuuria takaisin rakentavaan, positiiviseen ja vastuullisempaan suuntaan kaksinapaisuutta korostavan keskustelun, riitelyn ja vihapuheen sijaan. Teemavuoden tarkoituksena on esitellä erilaisia onnistumisen tarinoita ja hyviä käytäntöjä eri puolelta Suomea kannustuk...
Lue tiedote

Toimialat: Kaupungit ja kunnat, Politiikka, Kulttuuri ja taide

Metsäkiistasta metsäsopuun – Paltamon metsätapahtuma kokoaa erimieliset yhteen

16.09.2021

Onko metsäkeskustelussa mahdollista päästä metsäsopuun? Tätä ainakin yrittää Kainuun opistolla Paltamossa 30.9.–1.10.2021 järjestettävä metsätapahtuma, joka kutsuu koolle kaikkia metsästä kiinnostuneita. Tapahtuman ytimessä on perjantain 1.10. keskustelukokonaisuus, joka on nimetty Kansalaisen metsäkouluksi – Metsäläisen kansakouluksi. Siinä asiantuntijapuhujina ovat Pellervon taloustutkimuksen t...
Lue tiedote

Toimialat: Puuteollisuus, Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Metsätalous, Politiikka, Ympäristö ja luonto, Paperiteollisuus, Matkailu

Sosiaalisesti kestävä maaseutu tunnistaa elämän moninaisuuden

09.06.2021

Kestävät ratkaisut eivät kuitenkaan synny ilman määrätietoista työtä Osallisuustyön tavoitteena on lisätä vuoropuhelua kunnallisessa päätöksenteossa ja palvelujen kehittämisessä. Käytännössä tämä tarkoittaa kuntalaisten mukaan ottamista itseään ja omaa lähiyhteisöään koskevissa asioissa erilaisin lähidemokratian keinoin.   Yhteinen ymmärrys on mahdollista muodostaa, kun riittävän varhaisessa va...
Lue tiedote

Toimialat: Hanketiedotteet, Maaseutu, Kotimaa, Tiede ja tutkimus, Politiikka, Hallitus ja valtio, Sosiaaliset kysymykset

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Politiikka

ITE-taiteilijalla on silmät nähdä, mistä kaikesta taidetta voi tehdä

26.10.2022

Vastikään ilmestynyt ITE poluilla -teos esittelee pohjoissavolaista ITE-taidetta ja erilaisia polkuja taiteen tekemiseen. Myös Vieremältä ja etenkin Sonkajärveltä löytyy monia taiteilijoita. Ruosteinen, metsässä vuosia kököttänyt autonromu. Puukarahka, kivenlohkare, roskalavalta
Lue uutinen

Hei sinä seuran tai kylätalon toiminnasta vastaava! Maaseudun Sivistysliitto ry kartoittaa kylä...

25.10.2022

Maaseudun Sivistysliitto ry kartoittaa kylä ja seurantalojen energiamuotoja ja mahdollisia ongelmia. Tavoitteena on myös selvittää yhdistysten halukkuutta energiansäästöön ja kylätalojen energiaremontteihin. Polttoaineiden ja sähkön hintojen nousu asettaa taloudellista painetta
Lue uutinen

Tervetuloa lammasmarkkinoille marraskuussa! Maaseudun Sivistysliiton ja Pohjois Karjalan...

25.10.2022

Tervetuloa lammasmarkkinoille marraskuussa! Maaseudun Sivistysliiton ja Pohjois Karjalan lampureiden yhteiset lammasmarkkinat ovat tulossa jälleen lauantaina 12.11.2022 klo 9 15! Paikkana Kauppakeskus Metropol, Tokmannia vastapäätä oleva noin 250 m2 tila heti lastauslaiturin
Lue uutinen

Tässä kun nyt Taiteilija on tiistai aamuna heti muistojen tiellä ja koittaa löytää niitä...

25.10.2022

. Tuohon aikaan taide oli mulle vielä harrastus kunnes siitä kehittyi Terapia muoto käsitellä asioita ja sitä se on vielä tänäkin päivänä.☺️ #uutisoiva #oivalehti #paikallissanomat #ikaalinen #hämeenkyrö #jämijärvi #taidetta #itetaide #tilataide #art #lifestyle ##igersfinland
Lue uutinen

ITE Uusimaa toivottaa tervetulleiksi seuraamaan juuri avattua sivuaan! Jos on tiedossa vinkkauksia...

24.10.2022

ITE Uusimaa toivottaa tervetulleiksi seuraamaan juuri avattua sivuaan! Jos on tiedossa vinkkauksia uusmaaalaisista ITE-taiteilijoista, viestejä voi lähettää Maaseudun Sivistysliittoon Susanna Kankareelle ja Veli Granölle. #iteuusimaa #itetaide #maaseudunsivistysliitto
Lue uutinen