Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

YK-liiton hallituksen uusia jäseniä kaudelle 2025-2026

16.12.2024

vuonna 2025 2026 ovat: Puheenjohtaja: Karoliina Partanen Varapuheenjohtajat: Riikka Keskitalo ( Työväen Sivistysliitto) ja Laura Hämäläinen (Maaseudun sivistysliitto). Varsinaiset jäsenet: Virpi Dufva (Vanhus ja lähimmäispalvelun liitto VALLI) Emilia Isolehto (Suomen
Lue uutinen

Terveisiä Luusniemeltä! LUMOAVA hankkeen ensimmäinen kyläilta pidettiin 12.12.24 Kangasniemellä...

13.12.2024

kasvukautta varten. Tästä tulee hyvä 😊! Kuva 1: Jouluinen kylätalo. Kuva 2: Timon johdolla perehdyttiin MSL:n toimintaan. Kuva 3: Kylän sijainnin, asukkaiden, luontokohteiden ja tapahtumien koontia. Kuva 4: Monimuotoisuustekojen pohdintaa. #lumoavahanke #maaseutufi
Lue uutinen

KIITOS kaikille näyttelyssä käyneille ❤️❤️❤️ tästä on hyvä jatkaa!...

12.12.2024

KIITOS kaikille näyttelyssä käyneille ❤️❤️❤️ tästä on hyvä jatkaa! #lappeenrannankulttuurinunelmavuosi #galleriapihatto #miljatalvikki #abstractart #abstractpainting #itetaide
Lue uutinen

Mikä mahdollisuuksien taivas, mitä jämälangat virkkaajalle tarjoaa! Minulla oli joskus idea...

12.12.2024

sinulla vinkata ratkaisu tähän probleemaan? Vai jakelenko nämä pannunalusina? Sillä testattu on, että toimivat myös kuumien kattiloiden alla. #jämälangat #ylijäämälangat #virkkaus #ihanitetein #diy #crochet #väriäelämään #itetaide #ite #ympyrästäneliö #kaakeli #handmade
Lue uutinen

Maaseudun Sivistysliitto muutti meidän naapuriin! Sormet syyhyten suunnittelemme jo...

12.12.2024

Maaseudun Sivistysliitto muutti meidän naapuriin! Sormet syyhyten suunnittelemme jo mielenkiintoisia yhteistyökuvioita 🤩 Pistähän kalenteriin niistä jo ensimmäinen, sillä vietämme yhteisiä avoimia ovia 24.1. klo 14-18! ☝️🥳 Maaseudun Sivistysliitto
Lue uutinen