Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Maaseudun Sivistysliitton tuottamaa Trash Heroes koulukiertuetta saatiin tänään viettää yllättävän...

20.08.2021

Maaseudun Sivistysliitton tuottamaa Trash Heroes -koulukiertuetta saatiin tänään viettää yllättävän hienossa säässä. Tolkkisten koulun 6 A:n ja B:n (osa kuvissa) sekä koulun 2. luokan oppilaat keräsivät lähiympäristöstä roskia ohjaajiensa, avustajiensa sekä opettajiensa johdolla
Lue uutinen

Tänään avajaiset! Tervetuloa tunnelmaan, kulttuurin ja taiteen puolesta! ✨🌻✨ LE PETIT FESTIVAL...

20.08.2021

ITE taiteen löytäjä Veli Granö kertoo ja näyttää kuvia yli 30 vuotta jatkuneelta matkaltaan suomalaisten nykykansantaiteilijoiden parissa. ITE paljastaa taiteen syvimmät merkitykset. Klo 17 18 Vuoden Ite taiteilija 2021 Jori Tapio Kalliola Näyttelyn avajaiset
Lue uutinen

Ilouutinen ITE taiteen ystäville! Salon taitokeskuksen yhteyteen avautuu Galleria Kompuuki, jossa...

19.08.2021

ITE taiteen ystäville! Salon taitokeskuksen yhteyteen avautuu Galleria Kompuuki, jossa tullaan näkemään eturivin ITE taiteilijoiden pitkiä näyttelyitä. Näyttelytoiminnan avaa salolaisen Petri Martikaisen näyttely Kadonnut helmi. Näyttely kestää 29.10. saakka. Seuraavana
Lue uutinen

Maaseudun Sivistysliitto on mukana IlmastoAreenassa. Meidät löytää Ilmastotorilta...

19.08.2021

Maaseudun Sivistysliitto on mukana IlmastoAreenassa. Meidät löytää Ilmastotorilta! https://t.co/FxZeCAvSy8
Lue uutinen

Haluatko oppia lisää poliittista vaikuttamista, politiikan sisältöosaamista ja viestinnän...

19.08.2021

, politiikan sisältöosaamista, viestinnän monitaituruutta yhdessä oppien ja keskustellen. Koulutus järjestetään yhteistyössä opintokeskus Maaseudun Sivistysliiton kanssa. 🍀 Kenelle? Mukaan voivat ilmoittautua kaikki aiheesta kiinnostuneet Keskustan jäsenet, ja toivotamme mukaan
Lue uutinen