Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Ilomantsin Karhufestivaalin puunveistokilpailut toteutetaan elokuussa 2021 teemalla Karhu ja...

07.04.2021

Karhufestivaalin puunveistokilpailut toteutetaan elokuussa 2021 teemalla Karhu ja pentu. Teema haastaa veistäjät pohtimaan ylisukupolvista vastuullisuutta ja kestävän kehityksen teemoja. Veistokilpailuihin on mahdollista yhä ilmoittautua toimi heti, tai vinkkaa kisasta tutulle
Lue uutinen

Mikä on poliittisen Keskustan paikka ja tehtävä? Onko keskustapuolueille enää tilaa tai tarvetta?...

06.04.2021

Turun yliopiston erikoistutkija Jenni Karimäki ja Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittaja Jouni Kemppainen . Keskustelutilaisuutta isännöi Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtaja, valtiotieteen tohtori Pekka Perttula . Keskustelutilaisuus on startti Ajatuspaja Alkion tämän
Lue uutinen

"Sitä tulloo, mitä elämä tuo tulleessaan." Näin toteaa savonlinnalainen ITE taiteilija Marko...

06.04.2021

"Sitä tulloo, mitä elämä tuo tulleessaan." Näin toteaa savonlinnalainen ITE taiteilija Marko Ruuskanen juuri ilmestyneessä Erja Elialan kirjoittamassa blogitekstissä. Vuosien varrella Markon tekemät lukuisat, uniikit linnunpöntöt ovat ilahduttaneet niin Talvisalon hautausmaalla
Lue uutinen

ITE taiteilija, suntio ja haudankaivaja Marko Ruuskanen on tällä viikolla Alfa TV:n kanavilla Juha...

06.04.2021

ITE taiteilija, suntio ja haudankaivaja Marko Ruuskanen on tällä viikolla Alfa TV:n kanavilla Juha Taskisen Kettu ja haudankaivaja dokumentin myötä. Ruuskasen tuoreista kuulumisista kirjoittaa Erja Eliala blogissaan: https://msl.fi/itetaide/savonlinnalainen ite taiteilija marko
Lue uutinen

Miten kartoittaa, tukea ja suojella #ITEtaidetta? #kulttuuriperintö @GranoVeli @MaasTul...

06.04.2021

Miten kartoittaa, tukea ja suojella #ITEtaidetta? #kulttuuriperintö @GranoVeli @MaasTul https://t.co/8EKM3kPZAG
Lue uutinen