Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Kokkolassa korjataan ja kohennetaan rakennuksia yli kolmella miljoonalla eurolla – Suunnitelmissa...

24.02.2021

ITE museon näyttelyhallissa sekä korjataan Lohtajan kirjaston kosteusvaurioita. Liikuntapuolen sadallatuhannella eurolla uusitaan jäähallin jäähdytyslaitteistoa sekä viedään loppuun Kirkonmäen urheilukentän huoltorakennuksen muutostyöt sekä tehdään uimahallilla kuntotutkimus ja
Lue uutinen

Uskomatonta lumenveistotaitoa – liehuvakutrinen Ilona toi SM kultaa jyväskyläläiselle Stig...

24.02.2021

Ilonaksi nimetty työ valittiin kilpailun parhaaksi. Mestaruustittelin lisäksi he saivat palkinnoksi 300 euroa. Kilpailun tuomarin, vuoden 2020 ITE taiteilija Paula Huhtasen mukaan voittajateos erottui joukosta selkeästi. Valinnan perusteluissa hän totesi, että lumiveistos Ilona
Lue uutinen

Veli Granön upea valokuvakooste esittelee viisi kiehtovaa ITE taideympäristöä, joiden edustajat...

22.02.2021

Veli Granön upea valokuvakooste esittelee viisi kiehtovaa ITE taideympäristöä, joiden edustajat olivat haastateltavina viime viikolla pidetyssä webinaarissa. Koosteessa ovat mukana Parikkalan Patsaspuisto Parikkala Sculpture Park, Enni Idin Taiteilijakoti, Taidekoti Ylen
Lue uutinen

Ilolla voittoon Ilolumi-etäkisassa - Pogostan Sanomat

22.02.2021

ITE taiteilija Paula Huhtanen kiitteli juuri ilonaiheiden ja veistototeutuksien monipuolisuutta. – Näki selvästi, että kilpailun teema oli koskettanut läheisesti kisaajien tunteita. Ilo näyttäytyi ilmeikkäästi ja herkullisesti. Mukana oli monia myönteisellä tavalla kantaa
Lue uutinen

Jyväskyläläiset voittivat Vaara-Karjalan lumiveistokisan

21.02.2021

ITE taiteilija Paula Huhtanen. Hänen mukaansa voittajateos erottui selkeästi 23 kilpailijan joukosta. ”Teoksessa on riemun, jopa autuuden tuntua. Teos on sopusuhtainen, ja siitä ilmenevät hyvin tekijöiden veistokyvyt ja taidot. Myös kilpailun teksti, ILO!LUMI2021, on toteutettu
Lue uutinen