Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Oletko mukana joukossa vai sen ulkopuolella? Mistä syntyy yhteisöllisyys?

21.02.2021

Maaseudun Sivistysliitosta. Podacastit voi kuunnella Soundcloudista. Kansanopistot, opintokeskukset ja Itä Suomen yliopisto ovat yhteistyönä julkaisseet Kuplista kohtaamiseen podcast sarjan. Siinä pohditaan keskustelukulttuurin kehittämistä aikana, jolloin yhteistä ymmärrystä
Lue uutinen

ILO!LUMI-veistokisan voittaja henkii iloa ja nautintoa - ePressi

21.02.2021

ITE taiteilija Paula Huhtanen kiitteli juuri ilonaiheiden ja veistototeutuksien monipuolisuutta. ”Näki selvästi, että kilpailun teema oli koskettanut läheisesti kisaajien tunteita. Ilo näyttäytyi ilmeikkäästi ja herkullisesti. Mukana oli monia myönteisellä tavalla kantaa ottavia
Lue uutinen

Vuoden 2020 ITE taiteilija Paula Huhtanen sai kutsun lumenveiston etäkilpailun tuomariksi. Tuomarin...

21.02.2021

Vuoden 2020 ITE taiteilija Paula Huhtanen sai kutsun lumenveiston etäkilpailun tuomariksi. Tuomarin ratkaisu on juuri julkistettu IloLumen sivuilla. Viikonvaihteessa ILO teemalla toteutettu kisa kokosi 23 osallistujaa eri puolilta Suomea. Lumenveiston SM kilpailu 2021
Lue uutinen

Kohtalona luovuus / taiteilijaesittely XI: Tapani Kokko (s. 1969), Orimattila Perinteisiä ITE...

21.02.2021

ITE taiteilijoita ja Pudasjärveltä kotoisin olevaa ammattikuvanveistäjää yhdistää rakkaus puuveistoksiin ja moottorisahaan. Rotevista ja värikkäistä puuveistoksistaan tunnettu Tapani Kokko ei ole malttanut aikuisiälläkään lopettaa poikamaisia leikkejään. Naivistiset ja
Lue uutinen

Lumi ja pakkanen kehystivät Ilomantsissa vietettyä ILO!LUMI tapahtumaa, jonka yhteydessä Juha...

20.02.2021

eri puolille maailmaa. Puunveistoa rakastavan Käkelän lahjoituksella lähtee taas uusia taimia varttumaan puiksi. Juha Käkelä on ollut mukana Karhufestivaalillamme joka vuosi. Hänen 365 karhua projektinsa oli myös osa ITE juhlavuoden ohjelmistoa. Lumenveiston SM kilpailu
Lue uutinen