Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Hämeenlinnan taidemuseon vuoden 2021 näyttelyissä nostetaan esiin suomalaista ja pohjoismaista...

14.01.2021

: www.hameenlinnantaidemuseo.fi/nayttelyt/ kuva: UUSI KAUNEUS / Birger Carlstedt: Asetelma, 1940 luku, öljy kankaalle. Kuva Jussi Tiainen. #hmltaidemuseo #Kasari #LyhyitäKertomuksiaTaiteesta #Itetaide #KohtalonaLuovuus #MaijaIsola #UusiKauneus #NicolaiTangen #ArsFennica
Lue uutinen

30 vuotta sitten kuollut Irwin elää yhä koko kansan renttuna ajattoman ja tarttuvan musiikkinsa...

13.01.2021

-yhteyskin vaikuttaa, Ojanen myöntää. HÄSA Lue myös : ” Itku tuli, kun työreissulla kuulin Irwinin kuolemasta” – Savonlinnalainen muurari ja Ite-taiteilija teki patsaan koko kansan suosikista Oikealta nimeltään Antti Yrjö Hammarberg. Suomalainen laulaja ja säveltäjä. Syntyi 14.9.
Lue uutinen

"Itku tuli, kun työreissulla kuulin Irwinin kuolemasta" – Savonlinnalainen muurari ja ITE...

13.01.2021

Risto Salmen pihapiirissä soittaa myös Remu ja Juicen patsas on työn alla. Tutustu digiin 1 eurolla Samalla tilauksella pääset lukemaan Kanta Hämeen kiinnostavimmat uutiset sekä mitä Suomessa ja maailmalla tapahtuu. Olen jo tilaaja Jos olet jo tilaaja, kirjaudu sisään. Pääset
Lue uutinen

2/2 Vuoden ITE taiteilijan nimeämisen tavoitteena on nostaa itseoppineiden, taiteellisesti...

13.01.2021

2/2 Vuoden ITE-taiteilijan nimeämisen tavoitteena on nostaa itseoppineiden, taiteellisesti merkittävän tuotannon tehneiden taiteilijoiden omaa ääntä ja näkökulmia entistä paremmin esille. Huomionosoituksensa MSL myönsi nyt toisen kerran. https://t.co/vWCblUar43
Lue uutinen

2/2 Vuoden ITE taiteilijan nimeämisen tavoitteena on nostaa itseoppineiden, taiteellisesti...

13.01.2021

2/2 Vuoden ITE-taiteilijan nimeämisen tavoitteena on nostaa itseoppineiden, taiteellisesti merkittävän tuotannon tehneiden taiteilijoiden omaa ääntä ja näkökulmia entistä paremmin esille. Huomionosoituksensa MSL myönsi nyt toisen kerran. https://t.co/vWCblUar43
Lue uutinen