Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Hukke hämmästytti kokenutta ITE-taiteen tuntijaa – Kekseliästä humaania humorismia - Lauttakylä

03.12.2020

Satakunnan ITE taiteen kartoittaja Veli Granö yllättyi iloisesti Huittisten museosta silmiin osuneiden Hugo Kivisen pienoisveistoksen taiturillisuudesta, Minna Karru Poikkeuksellista ITE taiteellista laatua. Kekseliäitä ja humaanin humoristisia teoksia. Tilaajalle Haluatko lukea
Lue uutinen

Ajattelin nyt tässä kertoa mitä siellä Villa Vinkkelissä on. Erilaisia huoneita on monta ja...

02.12.2020

, joka oli viime joulukuussa Pellon kirjaston vitriinikaapissa. Pienin muutoksin! #satumaistasiivet #villavinkkeli #itetaide #luovuus #luoviatekojajahyvänmielentaitoja #kulttuurilahja #vieläehtiinäyttelyyn #villataide #heidi rannistojolma #rovaniemi #galleria #ilo
Lue uutinen

Meidän ITE taiteen tiimi valmisti sinulle ihan oman joulukalenterin. Tässä ensimmäisen luukun alta...

02.12.2020

Meidän ITE-taiteen tiimi valmisti sinulle ihan oman joulukalenterin. Tässä ensimmäisen luukun alta paljastunut pöllö. Siirry instagramin puolelle ja etsi tämän päivän luukku tunnisteella #itetaide #maaseudunlumo #joulukalenteri #maaseutu #taide https://t.co/BMKQAfVJ9U
Lue uutinen

Pekka Perttula jatkaa Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtajana: Maaseudun Sivistysliiton...

01.12.2020

Pekka Perttula jatkaa Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtajana: Maaseudun Sivistysliiton edustajisto kokoontui poikkeusoloissa pitämään kokoustaan etäyhteyksien varassa. Puheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Pekka Perttula kiitti johtoa ja työntekijöi... https://t.co/rKq1ftPpQt
Lue uutinen

Pekka Perttula jatkaa Maaseudun Sivistysliiton puheenjohtajana - ePressi

01.12.2020

Maaseudun Sivistysliiton edustajisto kokoontui poikkeusoloissa pitämään kokoustaan etäyhteyksien varassa. Puheenjohtaja, valtiotieteiden tohtori Pekka Perttula kiitti johtoa ja työntekijöitä päättymässä olevan vuoden haasteista selviytymisestä ja jäsenjärjestöjä
Lue uutinen