Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Tässä ensi viikon KyläKulttuuri webinaarin ohjelma. Muistattehan ilmoittautua mukaan...

25.11.2020

ensi viikon KyläKulttuuri webinaarin ohjelma. Muistattehan ilmoittautua mukaan https://bit.ly/35dmfLD niin saatte osallistumislinkin. Nähdään linjoilla! #kyläkulttuuri #webinaari #kylätoiminta #satakylät #leadersatakunta #leaderpyhäjärviseutu #itetaide #kyläpäivät
Lue uutinen

Erätauko säätiön ja Ylen Hyvin sanottu hankkeessa on jo mukana upea joukko toimijoita, tästä tulee...

24.11.2020

Sea Action Group 🌿 Suomen Palloliitto 🌿 Sitra 🌿 Bildningsalliansen 🌿 Suomen opiskelijakuntien liitto - SAMOK ry 🌿 Maaseudun Sivistysliitto 🌿 Lasten ja nuorten keskus ry 🌿 Taideyliopisto 🌿 Akava 🌿 Puolustusvoimat - Försvarsmakten 🌿 Partio 🌿 Tasavallan presidentin
Lue uutinen

Lue tästä Pohjois-Karjalan koronapäivitykset 22.5.–21.11.

24.11.2020

ovat kyllä kasvaneet alkukesästä, toteaa Aki Keronen. Koronarajoitukset iskivät Ilomantsin karhu ja villiruokafestivaaleihin. Karhufestivaali järjestetään elokuun puolivälissä. Tapahtuman painopisteenä on kahtena päivänä järjestettävä karhunveiston mestaruuskilpailu, jonka
Lue uutinen

Millaiseen tarinaan teillä pääsee mukaan?

23.11.2020

Maaseudun Sivistysliiton Hyvän mielen teot, yhteiset talkoot Kyyjärvellä ja Viitasaarella hankkeessa (kyllä, tämä on oiva esimerkki hankenimestä!) tavoitteena oli luoda vapaaehtoisten nuorten kanssa yhteistä hyvää omalle kotipaikkakunnalle. Viitasaaren nuorten kanssa syntyi
Lue uutinen

En tiedä voiko näin vain tehdä. Teen silti. Valitsen ilon. Valitsen luottamuksen. Valitsen...

22.11.2020

Vinkkelissä klo 12 16. Tervetuloa näyttelyyn! #satumaistasiivet #elämäniperhosena #vapaus #valinta #ilo #luottamus #vastaiskupelolle #näyttely #itetaide #rovaniemi #lappi #ounasmetsä #onvielätutkittavaa #tutkimusmatkailija #elämänmeri #vieläontutkimattomiasaariajamantereita
Lue uutinen