Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Tunnetko tarinan Tanttalantien outojen säiliöiden takana?

05.10.2020

Kun osoitteeksi laittaa Tanttalantie 352, näkyy tien vieressä metsässä jotain epätavallista. Kallioilta katsoo metallisten säiliöiden joukko. Kyseessä on ITE taideteos, jonka tekijäksi paljastuu 88 vuotias Esko Autio . Teos sai alkunsa noin 15 vuotta sitten, kun lähettyville
Lue uutinen

Ikolan museolla vietetään 20.10. klo 12 16 kansainvälistä maisemapäivää tilaisuudessa, jossa katse...

05.10.2020

.fi, puh. 040 3012409 tai Reeta Rönkkö, reeta.ronkko@msl.fi, puh. 050 326 7889. Tilaisuuden järjestävät Yhteinen ympäristö – elinvoimaa ympäristöstä - ja Sopeutumiskyvyllä uusiutumista ja liiketoimintaa maaseutumaisemaan -hankkeet yhteistyössä Nurmeksen museo'n kanssa.
Lue uutinen

Valtimolaiset valmiina ottamaan vastuuta palvelutuotannosta – "Näitäkin ihmisiä löytyy" Ylä...

05.10.2020

kuvan, jossa valtimolaiset ikävöivät menetettyjä palveluitaan ja ovat valmiita ottamaan osaa uuden palvelutuotannon käynnistämiseen. Maaseudun Sivistysliiton ja Karelia ammattikorkeakoulun Puhti hankkeen kyselyn tuloksia käytiin läpi viime viikolla Syyskylvö
Lue uutinen

Turvetuotantoalue uusiokäyttöön Mekrijärvelle suunnitellaan suurta ja monitavoitteista...

03.10.2020

Maaseudun Sivistysliitto. Toteutuessaan monitavoitteinen luonnonhoito ja riistakosteikko lintutorneineen ja retkeilypolkuineen olisi 3 5 vuoden rakennusvaiheen jälkeen suurin ja kaunein koko itäisessä Suomessa. Hankkeemme rooli tässä kosteikon perustamisessa on lähinnä olla
Lue uutinen

Ilomantsi maakunnan matkailun kärkikohteisiin

03.10.2020

Karhufestivaali vetävät väkeä muualtakin. Mahdollisuuksia samaan on myös villiruokakursseilla. Ilomantsi on jäänyt varjoon, kun puhutaan maakunnan matkailun loistavista kärkikohteista Kolista, Nurmeksen Bombasta ja Lieksan Ruunaan koskista. Matkailua Ilomantsissa on kehitetty
Lue uutinen