Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

JP-Kunnallissanomat |

28.08.2020

Karhufestivaali veistoskilpailun yleisöäänestyksen voittajana. Karhua ja kahta korppia esittävä moottorisahalla veistetty työ oli myös tuomariston mieleen, sillä kisasta oli jo elokuussa kotiintuomisina kunniamaininta. Ilvesjokelaisen Raimo Hautaluoman Palaveri erämaassa
Lue uutinen

Rosotaiteilijaesittelyssä Satu Nekala: Veistoksia ja iskelmää “Aloin tehdä das-massasta patsaita ...

27.08.2020

muotokuvapatsaan. Ihmetyksekseni muotokuvapatsaat onnistuivat yllättävän hyvin.” Tutustu Satun monipuoliseen ja runsaaseen tuotantoon! #kukunori #rosotuotanto #rosolehti #rosotaiteilija #itetaide #outsidertaide #taiteestahyvinvointia #soveltavataide #diginuorisotyö
Lue uutinen

Rosotaiteilijaesittelyssä Satu Nekala: Veistoksia ja iskelmää “Aloin tehdä das-massasta patsaita ...

27.08.2020

fi/portfolio/veistoksia ja iskelmaa/ #kukunori #rosotuotanto #rosolehti #rosotaiteilija #rosomusa #rosotaide #itetaide #outsidertaide #outsiderart #outsideratfinland #taiteestahyvinvointia #soveltavataide #diginuorisotyö #nuorisotyö #kulttuuripaja #rosoisuussallittu
Lue uutinen

KU1-kurssilaiset vierailivat Oulun taidemuseossa erityisjärjestelyin. Mukava puheensorina täytti ...

27.08.2020

KU1-kurssilaiset vierailivat Oulun taidemuseossa erityisjärjestelyin. Mukava puheensorina täytti näyttelysalit, kun tutkimme yhdessä ITE-taiteen ihmeellisyyksiä, nykykansantaidetta. #oulunlyseo #lyseonkuvis #itetaide
Lue uutinen

Taiteilija Molly Balcom Raleigh on yksi Maaseudun Sivistysliiton #citytorppari kesällä 2020. Hän ...

27.08.2020

Taiteilija Molly Balcom Raleigh on yksi Maaseudun Sivistysliiton #citytorppari kesällä 2020. Hän valmisti mm levästä #Itämerikirja n, joka on nyt lainattavissa #Rauman n kirjastosta. #itämeripäivä #MaaseudunS @EmBeeArr #aarkfi #korppoo YouTubessa video https://t.co/Hfa1idbm5z
Lue uutinen