Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Roson jengiltä onnistuu niin rap, konemusa, iskelmä, rock ja pop kuin valokuva, kuvanveisto, digi...

11.08.2020

sinun juttusi? Mitä haluaisit tehdä, oppia ja opettaa muille? Tule mukaan Roson poikkitaiteelliseen ja rentoon jengiin. #kukunori #rosotuotanto #rosolehti #rosotaiteilija #rosoyhteisö #rosomusa #rosotaide #rosoisuussallittu #roso ihanmitävain #outsideratfinland #itetaide
Lue uutinen

Meren taju -teoskokonaisuus toteutettiin Vänön saaressa ja Perämerellä. #citytorppari #itämeri #u...

11.08.2020

Meren taju -teoskokonaisuus toteutettiin Vänön saaressa ja Perämerellä. #citytorppari #itämeri #uimaan #merentaju #itämeripäivä https://t.co/f24XkNp4jX
Lue uutinen

Kohti Karhufestivaalia! Ilomantsin Mottimajalla tänään klo 15 saakka kylätaiteilija Paula Huhtase...

11.08.2020

Kohti Karhufestivaalia! Ilomantsin Mottimajalla tänään klo 15 saakka kylätaiteilija Paula Huhtasen tägäyspaja - olet tervetullut!
Lue uutinen

Moottorisahataiteilijoille suunnattu seitsemäs Karhufestivaali pärähtää käyntiin itärajan tuntuma...

10.08.2020

Moottorisahataiteilijoille suunnattu seitsemäs Karhufestivaali pärähtää käyntiin itärajan tuntumassa torstaina.
Lue uutinen

Leo Laakko ja Kari Onninen edustavat Päijät-Hämettä Ilomantsin karhunveistokilpailuissa

10.08.2020

Karhufestivaali pärähtää käyntiin itärajan tuntumassa torstaina. Laakko on 68 vuotias eläkeläinen. Moottorisahaa hän on käsitellyt 14 vuotiaasta lähtien, mutta vakavampi innostus veistoharrastukseen syttyi vasta vuonna 2017. Hänen lempiaiheensa on karhu. Karhufestivaaleille
Lue uutinen