Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Kulttuuriympäristömme on Instagram: “Kiitos @sannahenr tästä kiehtovasta #kulttuuriympäristömme...

06.07.2020

ITE taiteilija Veijo Rönkkösen perustamasta veistospuistosta Parikkalasta, Etelä Karjalasta. Tämän kuvan myötä toivotamme vetreää viikkoa ja hyvää #suvenjarunonpäivä'ä!🌳 Reposted from @sannahenr 🧘♀️✨ Olisin helposti voinut viettää täällä vaikka viikon #parikkalanpatsaspuisto
Lue uutinen

@merja hoo on Instagram: “Viikon kulttuuripläjäys, tämä taidenäyttely oli just minun makuuni...

06.07.2020

Viikon kulttuuripläjäys, tämä taidenäyttely oli just minun makuuni - kiitos! 🤩 . #iltalenkillä #tsemppiä #taidenäyttely #itetaide #artoftheday #visitäänekoski #visitingfinland 🇫🇮
Lue uutinen

Milja Talvikki Nikamaa on Instagram: “"Värikipinöitä" kesänäyttelyn nimiteos. "Sparks of color "...

06.07.2020

nimiteos. "Sparks of color ". #abstractart #modernart #abstrakti #abstraktitaide #outsiderart #itseoppinut #akryylimaalaus #acrylicpainting #miljatalvikki #keijupeikko #värikipinöitä #sparksofcolor #joy #ilo #iloisetvärit #happycolors #itetaide #itseoppinuttaiteilija
Lue uutinen

RT @JaanaTeravainen: ”Karhufestivaali järjestetään Ilomantsissa 13.–15.8. 2020. Kyseessä on ITE-tait

06.07.2020

RT @JaanaTeravainen: ”Karhufestivaali järjestetään Ilomantsissa 13.–15.8. 2020. Kyseessä on ITE-taiteen 20-vuotisjuhlavuoden suurin yksittä…
Lue uutinen

Kylätaiteilijat, CityTorpparit, kaupunginosataiteilijat... Kunnilla, yrityksillä ja erilaisilla y...

06.07.2020

Kylätaiteilijat, CityTorpparit, kaupunginosataiteilijat... Kunnilla, yrityksillä ja erilaisilla yhteisöillä on paljon avaimia käsissään taiteilijoiden työllistämiseen ja taiteilijoilla paljon annettavaa ihmisille. Hyvä Oulun kaupunki City of Oulu onnittelut
Lue uutinen