Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Elis Sinistö. Mies joka otti kuuta. #villamehu ...

23.06.2020

Elis Sinistö. Mies joka otti kuuta. #villamehu #itetaide #elissinistö
Lue uutinen

Hanna Antila on Instagram: “Lainasin hotellilta pyörän ja lähdin keskustan ulkopuolelle katsomaan...

23.06.2020

ulkopuolelle katsomaan ITE taidetta enkä pettynyt. Voitti Kuntsin taidemuseon nykytaidenäyttelyn 6 0 ja samalla innostuin pyöräilystä niin, että tuli tehtyä vähän pidempikin lenkki... Pohjanmaalla on mukavan tasaista! 😎 #edvininpolku #asevelikylä #itetaide #taide
Lue uutinen

Veli Granö tuomaroi Karhufestivaalilla

23.06.2020

Karhufestivaalin veistokilpailun tuomariston puheenjohtajaksi on valittu porvoolainen taiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä Veli Granö. Ilomantsissa 13.–15. elokuuta toteutuva seitsemäs Karhufestivaali on ITE taiteen juhlavuoden suurin yksittäinen tapahtuma. Festivaalin
Lue uutinen

Meri on Instagram: “Last week we visited @parikkalanpatsaspuisto #veijorönkkönensculpturegarden...

23.06.2020

Last week we visited @parikkalanpatsaspuisto #veijorönkkönensculpturegarden #itetaide #finnishart Amazing! ❤️
Lue uutinen

Veli Granö, ITE-taiteen edistäjänä laajasti tunnettu taiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä, o...

23.06.2020

ITE taiteen edistäjänä laajasti tunnettu taiteilija, valokuvaaja ja elokuvantekijä, on kutsuttu Karhufestivaalin veistokilpailun tuomariston puheenjohtajaksi. Karhufestivaalia vietetään Ilomantsissa 13. 15.8.2020, nyt jo seitsemättä kertaa. ITE juhlavuoden ohjelmistoon kuuluvan
Lue uutinen