Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Elina Laitinen (@elina lai) posted on Instagram: “Constructions by Elis Sinistö. Unfortunately most...

18.06.2020

Constructions by Elis Sinistö. Unfortunately most of his great work has been scattered already. #villamehu #elissinistö #itetaide #outsiderart
Lue uutinen

Voisiko Joensuu olla Suomen maaseutupääkaupunki? Tätä mieltä on ainakin Puhtia peliin -podcast ja...

18.06.2020

jakson tämänkertainen vieras Timo Reko. Keskustelua kaupungin ja maaseudun suhteesta sekä Leader toiminnasta. Klikkaa uusin jakso auki osoitteesta: https://soundcloud.com/mikko kela/maaseutukaupunki #joensuu #maaseuturahasto #maaseutu #podcast #leader #pohjoiskarjala #msl fi
Lue uutinen

Vastaa kyselyyn Valtimon palvelutarpeista ja vaikuta! Kyselyn tarkoituksena on kartoittaa Valti...

17.06.2020

, mutta arvopohjaista ja siksi ne eivät ensisijaisesti tavoittele voittoa omistajilleen. Kysely on toteutettu Karelia ammattikorkeakoulun ja Maaseudun Sivistysliiton PUHTI hankkeen sekä Nurmeksen kaupungin Valtimon Kohtaamispaikka hankkeen kanssa yhteistyössä. Kysely on
Lue uutinen

📸👋🙏♻️Reposted from @kaunissaarenraparperi Ei vielä muuttomatkalle lämpöisestä syyskuusta. Talon ...

17.06.2020

@kaunissaarenraparperi Ei vielä muuttomatkalle lämpöisestä syyskuusta. Talon edesmenneen isännän veistämää puutaidetta 1960 luvulta. #puulintu #itetaide #vanhahirsitalo#finherita#kulttuuriperintötunnus . Koko Suomen kuvat kampanja on käynnissä (linkki biossa). Jaa sinäkin
Lue uutinen

Tutustu uunituoreeseen Roso-lehteen ja Roso-tuotantoon! #rosotuotanto #kukunori #itetaide #outsid...

17.06.2020

Tutustu uunituoreeseen Roso-lehteen ja Roso-tuotantoon! #rosotuotanto #kukunori #itetaide #outsiderart #soveltavataide Linkki biossa❤️
Lue uutinen