Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Länsi-Suomi -lehden juttu ITE-taiteilija Arja Alhorannasta avautuu vain lukijoille, mutta mukavaa...

04.06.2020

Länsi Suomi lehden juttu ITE taiteilija Arja Alhorannasta avautuu vain lukijoille, mutta mukavaa nähdä otsikosta, että taiteilija on vireässä luomisvauhdissa. Arja Alhorannan Hirvipuisto on listattu mukaan Pyhärannan kunnan nähtävyyksien joukkoon
Lue uutinen

"Korona ei peruuttanut koko kulttuurikesää", kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuus. Jutussa näyttäväs...

04.06.2020

"Korona ei peruuttanut koko kulttuurikesää", kirjoittaa Maaseudun Tulevaisuus. Jutussa näyttävästi mukana Parikkalan Patsaspuisto - Parikkala Sculpture Park ja Karhufestivaali - Bear Festival.
Lue uutinen

@radiosuomi Tampereen iltapäivässä kuullaan tänään noin klo 17.20 asiaa Parkanon ITE Hirveetä! -n...

04.06.2020

ITE taiteen Parkanoon tuonutta Arto Tuomista sekä kaupungin ITE yhteyshenkilöä Elisa Vahosalmea. Myös Vuoden 2020 ITE taitelija Paula Huhtanen saapui Parkanoon haastateltavaksi ja töitään esittelemään. Tänään julkaistaan myös ITE mobiilireitti, joka ohjaa kulkijan Parkanon ITE
Lue uutinen

Eeva Maria Söderberg on Instagram: “Minulla ei ole seinilläni oikeita, taiteilija Ebba Masalinin...

04.06.2020

installation on my patio wall, made of postcards and old, wooden cutting boards. - #installaatio #itetaide #leikkuulauta #ebbamasalin #postikortti #opetustaulu #kierrätys #kierrätystaide #kierrätysmateriaalit #käsintehty #terassiseinä #installation #cuttingboard #postcards #diy #
Lue uutinen

★ Arja Alhoranta täydensi veistospihaansa maalauksilla: Kuluva vuosi on ITE-taiteen juhlavuosi

04.06.2020

ITE taiteilijan uusimpia töitä ovat öljyvärimaalaukset, jotka löytyvät ulkovaraston väliseinästä. Kuva: Pekka Lehmuskallio Arja Alhorannan piha Pyhärannan Ihodessa on yksi Varsinais Suomen ITE taidekohteista. Kasitien varressa sijaitseva mäkinen piha on tunnettu erityisesti
Lue uutinen