Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

😽💕 #villamehu #elissinistö #fangirl #gate #paradise #mehu #freethinker #outsiderart #weird

30.07.2018

#fangirl #gate #paradise #mehu #freethinker #outsiderart #weird #happiness #hullujaonmonenlaisia #portti #taiteilijaelämää #itetaide #itsetehtyelämä #hermit #urbex #abandoned #hylätty #hylätytmestat #urbaanilöytöretkeily #exploring #welcome #luvya #rip #
Lue uutinen

Yrjö Siltala 1927–2018

30.07.2018

että laulu, soitto, tanssi ja teatteri auttavat avautumaan elämälle. Eläkevuosina hänestä kuoriutui myös taiteenkerääjä, taidemesenaatti ja ITE-taiteilija. Siltala oli esteetikko ja juhlaihminen, jonka kulturellissa habituksessa pukeutuminen oli piste i:n päällä. Klassisen
Lue uutinen

Kyllä kesälomaan ainakin yhdet rokkijuhlat pitää mahtua - kiitos Heikki Salon Myllyrockissa ekan ker

30.07.2018

Kyllä kesälomaan ainakin yhdet rokkijuhlat pitää mahtua - kiitos Heikki Salon Myllyrockissa ekan kerran myös Miljoonasade ja Olkinainen-kappale😍 #saarikylät #myllyrock2018 #olkinainen #itetaide #ilmaiskonsertti
Lue uutinen

Teos nro1230 Maidontuoja, korkeus 33cm. Materiaalit paju, rautalanka, puu ja pari rautanaulaa. #maj

29.07.2018

Teos nro1230 Maidontuoja, korkeus 33cm. Materiaalit paju, rautalanka, puu ja pari rautanaulaa. #majamäki #itetaide #paju #rautalanka #puu #rautanaula #lehmä #maidontuoja #taideelää #eteläpohjanmaa #kauhajoki
Lue uutinen

Tämä kaunis Varismaalaus lähtee huomenna uuteen kotiin. Pöydällä uusin teos Maidontuoja. #majamäki

29.07.2018

Tämä kaunis Varismaalaus lähtee huomenna uuteen kotiin. Pöydällä uusin teos Maidontuoja. #majamäki #varis #maalaus #maidontuoja #taideelää #eteläpohjanmaa #itetaide
Lue uutinen