Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Hei, olisitko kiinnostunut tulemaan Ilomantsin Karhufestivaalin talkooporukkaan elokuussa?...

28.06.2024

Karhufestivaalin talkooporukkaan elokuussa? Tarvitsemme vielä muutaman ihmisen jelppiä, mm. yleiseen järjestyksenvalvontaan (sekä kortillisia että kortittomia). Erityisesti kaipaamme apua torstaiksi ja perjantaiksi (8. 9.8.) Karhumetsään. Ota yhteyttä mahdollisimman pian
Lue uutinen

#tuulikellopuisto #haapavesi #itetaide #karsikas #pohjoispohjanmaa

28.06.2024

#tuulikellopuisto #haapavesi #itetaide #karsikas #pohjoispohjanmaa
Lue uutinen

Uudenmaan liitto Nylands förbund vinkkaa kiehtovista kesäkohteista. Listalle on päässyt Middle of...

28.06.2024

Uudenmaan liitto - Nylands förbund vinkkaa kiehtovista kesäkohteista. Listalle on päässyt Middle of Nowhere -ITE-taidepuisto. Lisää näitä herkullisia Uudenmaan ITE-vierailukohteita löytyy täältä: https://msl.fi/itetaide/ite-helmia-uudellamaalla/ .
Lue uutinen

Huomenna avautuu Hyvinkään Kaukasissa ITE taidepuisto Middle of Nowhere, joka esittelee...

28.06.2024

ITE taidepuisto Middle of Nowhere, joka esittelee parinkymmenen taiteilijan teoksia vanhan kauppapuutarhan raunioille rakennetulla tunnelmallisella taidepolulla. Suosittelemme vierailemaan! Paikalla on myös omenapuutarhaan rakennettu tunnelmallinen konttikahvila terasseineen
Lue uutinen

Villiruokafestarit Ilomantsin Karhufestivaalin aikaan perjantaina ja lauantaina! Karhufestivaalit...

28.06.2024

Villiruokafestarit Ilomantsin Karhufestivaalin aikaan perjantaina ja lauantaina! Karhufestivaalit starttaavat jo torstaina pariveistokisan ensimmäisellä päivällä Karhumetsässä. Kisan teemana on Leikkikäämme, jolla haetaan etenkin lapsia kiinnostavia teoskokonaisuuksia. Parhaat
Lue uutinen