Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Lauantaina 29.6. yleisölle aukeaa ihana ITE taidepuisto Middle of Nowhere Hyvinkään Kaukasten...

20.06.2024

ITE taidepuisto Middle of Nowhere Hyvinkään Kaukasten kylään. Kyseessä on Suomen ainoa pysyvä taidepuisto jonka kokoelmiin kuuluu useiden eri taiteilijoiden töitä. Suosittelen lämpimästi vierailemaan. 🩵 Kuvissa näkyvien teosten taiteilijat: Jori Tapio Kalliola, Jussi Ruusulampi
Lue uutinen

Hyvinkäälle avautuu 29.6. hieno ITE taiteen puisto Middle of Nowhere. Kyljessä omenapuiden lomassa...

20.06.2024

Hyvinkäälle avautuu 29.6. hieno ITE-taiteen puisto Middle of Nowhere. Kyljessä omenapuiden lomassa kiva kesäkahvila ja pieni galleriatila. Hieno kesäkohde, joten käykää ja katsokaa! #middleofnowhere #Hyvinkää #itetaide #taide #kesä https://t.co/xFnRbVpu9p
Lue uutinen

Aivan niin kuin Joonas Pokkisen paidassa lukee, Päijät Hämeen liitto henkilökuntineen tutustui...

20.06.2024

tutustui taiteilijakotiin ja Ennin elämän vaiheisiin raparperipiirakan siivittämänä. Kiitos kun vierailunne kohteeksi valikoitui tämä ainutlaatuinen ITE taiteen helmi. Päijät Hämeen KylätMaaseudun SivistysliittoEnni Idin TaiteilijakotiPadasjoen kunta Päijät Hämeen liitto
Lue uutinen

🌸🌿....onnellinen, somettava ITE taiteilija löytyy ITE Taidetta Uudeltamaalta kirjasta (sivuilta...

20.06.2024

🌸🌿....onnellinen, somettava ITE taiteilija löytyy ITE Taidetta Uudeltamaalta kirjasta (sivuilta 101, 102, 122)....kiitos! ....kirja tulee uusmaalaisiin kirjastoihin🌸🌿 #romulyyli @itetaide #itetaidekohde #itetaiteilija #itetaidetta #villaketola #kirja #iteuusimaa #meillä #thatsme
Lue uutinen

Näyttävät ITE-veistokset sulattivat kritiikin

20.06.2024

Keväällä Parkanon ITE näyttelyn kuraattori Arto Tuominen arvioi ilmapiirin paikkakunnalla muuttuneen jossain määrin kesänäyttelyä vastustavaksi. Ylä Satakunnan Näpyt palstallakin epäiltiin, että kaupunki laittaa mieluummin rahaa romuihin kuin esimerkiksi uimakouluun ( YS
Lue uutinen