Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Posted @withregram • @maaseudunsivistysliitto Kiinnostaako sinua ympäristötyö maaseudun yhteisöjen...

18.06.2024

Maaseudun Sivistysliitossa tarjoamme kylätoimijoille ja muille yhteisöille tietoja ja taitoja oman elämänpiirin ympäristö ja ilmastokysymysten ratkomiseen ja ympäristöjen monipuoliseen kehittämiseen. Järjestämme koulutusta ja työpajoja, joissa opitaan tekemällä. Haemme nyt
Lue uutinen

Tervetuloa Stockfors Villagen kesään 2024 Harjuntie 111, Pyhtään kirkonkylä Jo yli 20 vuotta...

18.06.2024

Humanhood Council Oy Ihmisyyden Akatemia Tukiteko Oy / Parantola Fastek Palvelut Oy Hiomonraitti Oy Kasvajat ry; Kasvava hyvinvointikulttuuri #kesänäyttelyt #pakkausmuseo #taidenäyttelyt #nostalgia #hyvinvointi #kahvila #taide #itetaide #itsetuntemus #tunteet #hyvinvointi
Lue uutinen

Kiinnostaako ympäristötyö maaseudun yhteisöjen, yritysten ja ihmisten kanssa? Haemme...

18.06.2024

Kiinnostaako ympäristötyö maaseudun yhteisöjen, yritysten ja ihmisten kanssa? Haemme projektikoordinaattoreita ja työntekijöitä ympäristöhankkeisiin eri puolille Suomea: Lue lisää: https://t.co/B5dqwA6633 ja lähetä hakemuksesi meille osoitteeseen rekry@msl.fi. #avoimettyöpaikat
Lue uutinen

Sydämelliset kiitokset!

17.06.2024

Vuokatti Areenalla. Kiitoksemme yhteistyökumppaneillemme ja ilmoittajille: Vuokatti Areena, Vuokatti Sport, Sotkamon kunta, Arla, Eläkeliitto, Maaseudun sivistysliitto, LähiTapiola, Osuuskauppa Maakunta, Viking Line, Lehmiranta, Eläkeliiton Etelä Savon ja Karjalan piirit
Lue uutinen

@karakamerat teki viikonloppuna retkien middleofnowhere taidepuistoon. Tämmöistä ei ole ennen...

17.06.2024

, tekijänä taiteilija @huhtanenpaula Taidepuisto aukeaa 29.6.2024. Vahva suositus käydä siellä! #itetaide #taidenäyttely #kesänäyttely #värilläonväliä #itsetehtyelämä #lentokone #middletaidepuisto #kaukas #visithyvinkää #myuusimaa #iteart #middleartpark
Lue uutinen