Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Kamarimusiikkikeskuksen Gallerian kesän 2024 kuvataiteilija on veisto ja maalaustaiteen parissa...

11.06.2024

teoksia on nähty aiemmin Kainuussa Kajaanin kaupunginteatterin esityksessä Anna Liisa. Hänen töitä on muun muassa Maaseudun Sivistysliiton ja Suomen Taideyhdistyksen kokoelmissa. Hän valmistui Kuvataideakatemiasta kuvataiteen maisteriksi vuonna 2022. Veera Kopsalan
Lue uutinen

Sää on tällä hetkellä semmoinen, ettei paljon kuvailla😕. Nämä kuvat viime viikonlopulta Parkanosta...

11.06.2024

Sää on tällä hetkellä semmoinen, ettei paljon kuvailla😕. Nämä kuvat viime viikonlopulta Parkanosta. Piti käydä vähän ITE-taidetta katsastamassa ja rannalla pyörähtämässä... #parkano#art#taide#itetaide
Lue uutinen

Courtney taulu valmiina. Tähän tauluun oli tehtävä hilseilevän maalipinnan vuoksi ”fixatiivi...

10.06.2024

Courtney-taulu valmiina. Tähän tauluun oli tehtävä hilseilevän maalipinnan vuoksi ”fixatiivi-käsittely”, eli hiuslakka pintaan. #mattisalmelaart #ite #itetaide #outsiderart #outsiderartist #courtneylove
Lue uutinen

Vierailimme ystävieni kanssa Korpijärvellä @romurinsessa Marjut Kauppisen galleriassa...

10.06.2024

galleriassa viikonloppuna. Valtavan inspiroiva ympäristö, kuten taiteilija itsekin. Näin ihanan ja uniikin löydön tein ja nappasin sieltä Moyoon mukaani. Jakkara tervehtii tulijaa heti eteisessä. Siinä sitä sopii ihailla, tullessa ja lähteissä. #taide #itetaide #itetaidetta
Lue uutinen

Joensuun kaupunki ja Maaseudun Sivistysliitto järjestivät lupiinien poistotalkoot tänään...

10.06.2024

Joensuun kaupunki ja Maaseudun Sivistysliitto järjestivät lupiinien poistotalkoot tänään Tuupovaaran kylällä. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille.
Lue uutinen