Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Rosebud Sivullisen ohjelma viikolla 23 | Rosebud Oy

31.05.2024

ITE taidetta Uudeltamaalta Uudenmaan ITE taiteilijoita esittelevä kirja julkistetaan torstaina 6.6.2024 klo 14 Rosebud Sivullinen kirjakaupassa Helsingissä. Kirjan päätoimittaja ja taiteilijoita dokumentoinut Veli Granö esittelee tilaisuudessa julkaisun sekä kuvakavalkadin
Lue uutinen

Monta hienoa Uudenmaan ITE taidekohdetta on päässyt mukaan Eläkkeensaaja lehden kulttuurin ja...

30.05.2024

Monta hienoa Uudenmaan ITE-taidekohdetta on päässyt mukaan Eläkkeensaaja-lehden kulttuurin ja matkailun teemanumeroon, kansikuvasta lähtien! Löydät MSL:n Raija Kallioisen kokoaman vinkkiartikkelin Eläkkeensaajien kotisivulta: https://www.ekl.fi/site/assets/files/9432/es-
Lue uutinen

Eläkkeensaaja lehden kulttuurin ja matkailun teemanumero esittelee komeasti ITE taidekohteita...

30.05.2024

Eläkkeensaaja lehden kulttuurin ja matkailun teemanumero esittelee komeasti ITE taidekohteita vinkkeinä kesäreissuille. Kansikuvana komeilee Leena Nion riemukas mosaiikkiveistos Kimara taidepolulta Tuusulasta. MSL:n kulttuurituottajan Raija Kallioisen kokoama vihjelista löytyy
Lue uutinen

Kesäpääkirjoitus: Historiallinen kesä

30.05.2024

Hiitolanjoki, joka virtaa tänä kesänä ensimmäistä kertaa vapaana yli vuosisadan patoamisen jälkeen. Parikkalan Koitsanlahdessa sijaitseva ITE taidekohteista se kaikista tunnetuin, Veijo Rönkkösen elämäntyötä ja perintöä vaaliva Patsaspuisto, on sekin ollut mukavanlaisesti
Lue uutinen

Hemmojen kanssa pönttökierroksella. Takuuvarma kesäpäivän retkivinkki: Suosittelemme vierailua...

30.05.2024

kotikaupunkiin. Visuaalisesti upeaan, leikkisään ja erinomaisesti kirjoitettuun teokseen on onnistuttu ikuistamaan ainutlaatuisella tavalla kaupunkikulttuuria ja historiaa." / Museoiitto. #riihisaarenmuseo #itetaide #pönttökierros #visitsavonlinna #vuodenmuseo2023
Lue uutinen