Tiedotteet Puutarha

Syötäviä metsäpuutarhoja ja uusia innovaatioita kasvihuoneeseen – permakulttuurin kansainvälinen asiantuntija Jerome Osentowski saapuu Suomeen marraskuun alussa

28.10.2025

Marraskuun alkupuolella saamme vieraaksemme permakulttuurin asiantuntijan, kun Coloradon Kalliovuorilla toimivan Central Rocky Mountain Permaculture Instituten (CRMPI:n) perustaja Jerome Osentowski saapuu Suomeen luentokiertueelle.Kiertueen teemana ovat syötävät metsäpuutarhat sekä kasvukauden pidentäminen ja kasvihuoneiden lämmitys passiiviaurinkotekniikoita hyödyntäen.Pääsemme kuulemaan, kuinka ...
Lue tiedote

Toimialat: Ruoka ja elintarvikkeet, Energia, Ympäristö ja luonto, Puutarha, Vastuullisuus, Ilmasto

Ilomantsin Karhufestivaalille 30 moottorisahaveistäjää eri puolilta Suomea

12.04.2021

Ilomantsin Karhufestivaalin veistokilpailuihin on ilmoittautunut kaikkiaan 30 veistäjää. Elokuun puolivälissä Ilomantsiin kokoontuva joukko on sekoitus moottorisahaveiston konkareita ja kisojen ensikertalaisia. Osallistujia on ympäri Suomen, ja ulkomailta on tulossa kaksi veistäjää. Naisia kisaajista on kolme. ”Minut innoitti mukaan tämänvuotinen teema, Karhu ja pentu”, kertoo Elli Viinikangas Vi...
Lue tiedote

Toimialat: Vapaa-aika, Kaupungit ja kunnat, Maaseutu, Kotimaa, Käsityöt ja askartelu, Puutarha, Ympäristö ja luonto, Kulttuuri ja taide, Matkailu

Metrotyttö kateissa!

05.12.2019

Porin Paratiisinmäeltä katosi 11.–12 välisenä marraskuun yönä ITE-taiteilija Irja Alisen betoniveistos. Se on osa Metrotytöt-kokonaisuutta. Kadonneella oli yllään sininen mekko, jonka alla valkoinen pitkähihainen paita. Jalassaan hänellä oli siniset tanssikengät. Taiteilija Alinen kuvailee itse tilannetta seuraavasti:Yksi on joukosta poissa. Tyhjä jälki vain on (Metrotyttöjen) oikealla puolella. ...
Lue tiedote

Toimialat: Kotimaa, Puutarha, Lifestyle, Kulttuuri ja taide

Tiedotteiden tilauslomake

Osumia mediassa Puutarha

Ryhmä kivijärvisiä on kokoontunut pitkin tätä vuotta Peurantuvalla inspiroituen kierrätyksestä...

14.05.2024

lisätietoa : www.kivijarvi.fi/tapahtumat . Tervetuloa tutustumaan kesän aikana Peurantuvan ITEtaidepihaan. Palvelemme 1.6 alkaen. ma 11 16 ke ja to 11 18 , pe ja la 15 19 . #villipeura #hannunkivi #kivijärvi #holidayclubhannunkivi #kiertotalous #ITEtaide #kansantaide
Lue uutinen

Ryhmä kivijärvisiä on kokoontunut pitkin tätä vuotta Peurantuvalla inspiroituen kierrätyksestä...

14.05.2024

.fi/tapahtumat . Tervetuloa tutustumaan kesän aikana Peurantuvan ITEtaidepihaan @hannunkiviholidayvillage Palvelemme 1.6 alkaen. ma 11 16 ke ja to 11 18 , pe ja la 15 19 . #villipeura #hannunkivi #kivijärvi #holidayclubhannunkivi #kiertotalous #ITEtaide #kansantaide
Lue uutinen

Käväistiin Jätkän Onnelasta hakemassa Ensio Tuppuraisen teos Middlen taidepuiston kesän 2024...

13.05.2024

Middle of Nowhere taidepuistolla kesän 2024 näyttelyssä. Näyttely on avoinna 29.6 1.9, tarkemmat aukiolot ja infot näyttelystä www.midleofnowhere.fi #middleofnowhere #middletaidepuisto #jätkänonnela #ensiotuppurainen #itetaide #kesä2024❤️ @jatkan onnela @itetaide
Lue uutinen

Tänään pidimme Jätkän Onnelan ystävät ry:n perustamiskokouksen 🥳 Hallituksen kokouksen jälkeen...

13.05.2024

hieman myöhemmin 🤩 #jätkänonnela #jatkanonnela #jätkänonnelanystävätry #ensiotuppurainen #kääpälänjätkä #patsaspiha #veistospiha #itetaidetta #itekaakossa #itetaide #visitITE #kääpälä #vekaranjärvi #kouvola #visitkouvola #visitfinland #yhdistystoiminta #taidenäyttely
Lue uutinen

Koulutussuunnittelija/ projektikoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto ry, Toiminta alue:...

13.05.2024

Koulutussuunnittelija/ projektikoordinaattori, Maaseudun Sivistysliitto ry, Toiminta-alue: Pohjoinen Keski-Suomi, Maaseudun Sivistysliitto ry, Finland
Lue uutinen